Verkkovalmistaja joutui huijatuksi -tulosvaroitus 

Laajakaistatekniikkaa valmistavan Telesteen epäillään joutuneen laskutushuijauksen uhriksi. Poliisi tutkii yrityksen ulkomaisessa tytäryhtiössä tapahtunutta tapausta.

Huijauksessa epäillyt tekijät ovat yhtiön tiedotteen mukaan identiteettivarkaudella ja muilla mahdollisilla lainvastaisilla toimilla saaneet Telesten tytäryhtiön suorittamaan aiheettomia maksuja noin 7 miljoonaa euroa kolmansille tahoille.

Teleste ei tässä vaiheessa pysty arvioimaan mahdollisten lopullidten vakuutuskorvausten ja takaisin saatavien varojen määrää.

Siksi yritys kirjaa yhtiö tässä vaiheessa täysimääräisesti noin 7 miljoonan euron kertaluontoisen kulun, joka raportoidaan liiketoiminnan muissa kuluissa kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Teleste odottaa yhtiön liikevaihdon pysyvän vuoden 2018 tasolla (250,3 M€). Oikaistun liiketuloksen arvioidaan kasvavan vuotta 2018 korkeammaksi (9,7 M€).