Koodariksi oppii työttömyyskoulutuksella

Espoo on aloittanut hankkeen, jossa 40 Suomessa asuvaa ulkomaalaista koulutetaan koodareiksi. Koulutus kestää kolme kuukautta. Koulutusohjelman toteuttaa koulutusyhtiö Soprano uudessa koodarikoulussa, joka sijaitsee Helsingissä Töölönlahden kampuksella.

Suomessa vallitseva tuhansien koodareiden pula synnyttää uusia ratkaisumalleja. Nyt Espoon kaupunki on yhdessä koulutusyhtiö Sopranon kanssa lähtenyt ratkaisemaan ongelmaa. Yritys kouluttaa espoolaisten yritysten tarpeisiin 40 koodaria.

’’Koodaripulasta kärsitään myös peliteollisuuden ulkopuolella. Koodareita tarvitsevat esimerkiksi terveysyhtiöt, konepajat ja vakuutus- ja rahoitusyhtiöt. Myös julkishallinnon puolella on tarvetta osaaville koodareille’’, muistuttaa kouluksen järjetävän Sopranon toimitusjohtaja Arto Tenhunen.

Tulevat koodarikoululaiset ovat tällä hetkellä työttömiä työnhakijoita, joiden osaaminen on vanhentunut. Koulutus sisältää tietotekniikan lisäksi opintoja liittyen siirrettäviin työelämän taitoihin. Koulutus kestää kolme kuukautta ja jokaiselle koodarikoululaiselle tehdään oma opintosuunnitelma.

Koodarivaje ei ole pelkästään pääkaupunkiseudun ongelma. Samojen haasteiden kanssa kamppaillaan ympäri Suomea. Jyväskylän yliopiston selvitysten mukaan maassamme on 8000 koodarin tarve. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa töitä olisi vaikka heti 1000 koodintekijälle.

’’Vastaava toimintamalli on iso mahdollisuus myös muille kaupungeille, jotka haluavat auttaa oman alueensa yrityksiä. Samalla saadaan monta työtöntä työnhakijaa takaisin työelämään’’, Tenhunen vakuuttaa.

Kuvituskuva: Shutterstock

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!