Terveysteknologia jatkoi kasvuaan – puutetta koodareista

Terveysteknologian tuoteviennin vuotuinen arvo nousi uuteen ennätykseen ja oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2018. Terveysteknologia on edelleen Suomen yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista. Kasvua edellisvuodesta kertyi 3,4 prosenttia. Alalla on pulaa erityisesti koodareista.

Terveysteknologian tuoteviennin arvo saavutti uuden ennätyksen vuonna 2018. Yrityksillä on kansainvälisesti vertaillen laajaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Suomessa, ja ne myös valmistavat valtaosan tuotteistaan täällä. Ala työllistää Suomessa runsaat 12 000 henkilöä.

Planmecaan hammashoitoyksiköitä valmistetaan Helsingin Herttoniemen tehtaalla.

Kasvu lisää työpaikkoja, mikä on tuonut myös pulaa osaavista tekijöistä. Erityisesti koodareista on koko ajan digitalisoituvassa terveysteknologiassa liian vähän, kertoo Terveysteknologia ry:n hallituksen puheenjohtaja Veli Mäkelä. Hän on myös hammaslääketieteen tekniikkaa kehittävästä Planmeca Oy:n kehitysjohtaja.

Vuonna 2018 terveydenhuollon laitteiden, kuten potilasvalvonta- ja röntgenlaitteiden vienti kasvoi 3,2 prosenttia 1,62 miljardiin euroon, mikä on 71,0 prosenttia terveysteknologian kokonaisviennistä. Röntgen- ja muiden kuvantamislaitteiden kokonaisvienti kasvoi 3,5 prosenttia yhteensä 337 miljoonaan euroon.

Sen sijaan kovassa kasvussa ollut hammashoidon röntgenlaitteiden vienti supistui prosentin prosenttia, mutta oli edelleen 220 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 kuvantamislaitteiden viennistä hammashoidon kuvantamislaitteita oli 65,0 prosenttia.

Suomalaisen  in vitro -diagnostiikan vienti kasvoi 4,7 prosenttia ja oli yhteensä 597 miljoonaa euroa sisältäen sekä laitteet että reagenssit.

Terveydenhuollon laitteiden kaupan ylijäämä kasvoi 948 miljoonaan euroon ja muodosti noin 90,0 prosenttia koko toimialan ylijäämästä. Tuonti nousi 4,8 prosenttia yhteensä 672 miljoonaan euroon vuonna 2018.

’’Ala on reilun 20 vuoden aikana tuonut Suomen ulkomaankauppaan lähes 12 miljardin euron ylijäämän’’, Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen iloitsee.

Terveysteknologia ry – Healthtech Finlandin jäsenkunta kattaa terveysteknologian koko toimialan: diagnostiikka ja laboratorioratkaisut; mittaus, monitorointi ja kuvantaminen; eHealth ja telelääketiede; hoito ja kuntoutus; puhtaus, kalusteet ja logistiikka; asiantuntijapalvelut sekä vauhdittajaorganisaatiot. Yhdistys toimii osana Teknologiateollisuus ry:tä.

Kuvituskuva:Planmeca esitteli äskeisillä Kölnin hammaslääketieteenn IDS-messuilla 4K-kuviin ja 3D-tulostukseen liittyvät uutuutensa ja VR-ratkaisunsa.