Murros2019: XR-silmikoista tehoa liiketoimintaan

Virtuaali- ja lisätyn todellisuuden X-Reality-teknologiat tulevat olemaan seuraavien viiden vuoden aikana kymmenen tärkeimmän trendejä, arvioi Softabilityn Mikko Luukkonen. Hän puhui XR-tekniikoista Keravalla äskettäin järjestetyssä Keudan Murros2019-tapahtumassa. Hänen lisäksi alueen hyödyistä puhuivat myös tulevaisuustutkija Risto Linturi ja Arrow Electronicsin Iikka Taanila. Katso koko seminaari videolta.

Kuluttajamarkkinoilla XR ei ole vielä päässyt osaksi arkea, mutta yritysmaailmassa, varsinkin teollisuudessa teknologiat ovat osittain jo tuotantokäytössä. Esimerkiksi ilmailuteollisuuden laitevalmistajat Boeing ja Airbus ovat testanneet Microsoftin Hololens-laseja asennustoiminnassaan.

Seminaariesitysten mukaan liikennelentokonevalmistajien kokoonpano nopeutui ja virheiden määrä aleni asennustöissä. Porschen huollossa Yhdysvalloissa testattu älylaseja huollon etätuessa hyvällä menestyksellä.

Tulevaisuudentutkija Risto Linturi kertoi teknologinen murroksesta ja sen mahdollisuuksista. Voit katsoa hänen esityksensä ja tapahtuman koko annin Youtube-videolta. Linkki alempana. Kuva: Keuda.

Seminaarissa Softabilityn Mikko Luukkonen kertoi miksi yritysten tulisi ottaa XR-teknologiat osaksi liiketoimintaa jo nyt. Luukkonen viittaa esityksessään Gartnerin todenneen XR-teknologioiden kuuluvan kymmeneen tärkeimpään teknologiatrendiin.

Samaisen Gartnerin selvityksen mukaan vuoteen 2022 mennessä 70 prosenttia yrityksistä kokeilee, tutkii ja pilotoi XR-yritys- ja kulutuskäyttöön, sekä 25 prosenttia yrityksistä on jo ottanut tässä vaiheessa XR-teknologioita tuotantokäyttöönulevaisuudentutkija Risto Linturi

Luukkosen mukaan Harvard Business Review -raportissa 15 prosenttia yrityksistä kertoi ottaneen XR-tekniikkaa käyttöön vuoteen 2018 mennessä esimerkiksi kokoonpanon ja huollon tueksi, myyntiin ja markkinointiin sekä koulutukseen.

Samasta aihepiiristä kertoivat esityksessään myös Risto Linturi ja Arrow Electronicsin Iikka Taanila. Tekoälyn merkitystä eri sovelluksissa nosti esiin tapahtumassa myös Microsoftin teknologiajohtaja Mikko Viitaila.

Lisää: Keski-Uusimaan koulutuskeskittymä Keudan Teknologinen murros ja mahdollisuudet oppilaitoksissa ja yrityksissä -tapahtuma  11.4.2019 Keravalla (LINKKI) ja koko seminaari nettivideona  (LINKKI, Youtube) ja aiemmat XR-aiheisia uutisia Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Päivitetty 24.4.2019

 XR-tekniikan kehitystrendejä

  1. XR-markkinoiden koon ennustetaan kasvavan jopa 200 miljardiin dollariin seuraavan kymmenen vuoden aikana (jopa 100 miljardiin dollariin jo kolme vuoden sisällä).
  2. XR-käyttäjämäärä rupeaa lähentelemään yhtä miljardia. Mobiililaitteet mahdollistavat jo tänä päivänä, ja varsinkin tulevaisuudessa, XR-hyödyntämisen arjessa.
  3. Yli kolmasosa mobiilikäyttäjistä on jo tutustunut XR-tekniikkaa esimerkiksi Ikean sisustussovelluksen tai Pokemon Go -pelin kautta, ja näistä kolmeneljäsosa käyttäjistä käyttää jo kuukausittain XR sovelluksia laitteellaan.
  4. Yli 70 prosenttia tuhannesta yhdysvaltalaisesta yrityksestä* näkee XR-tekniikan synnyttävän tuottoa sijoituksille. *)Fortune 1000 -yritykset.
  5. Isot teknologiayritykset, kuten Google ja Apple arvioivat XR-tekniikoiden olevan seuraava suuri juttu mobiilipuolella. Yritykset panostavat myös teknologian tukemiseen.
  6. Viime vuoden aikana investoitiin XR-alan yrityksiin yli 7,2 miljardia dollaria. Investointeja tehtiin esimerkiksi suomalaiseen XR-silmikkoa tekevään Varjoon ja vastaavaan yhdysvaltalaiseen Magic Leapiin. Investointien ennustetaan kasvavan vielä tästäkin.

 Lähde; Softability 2019, Mikko Luukkonen sekä markkinatutkimuslaitosten raportit

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/