Huawei aikoo investoida edelleen Suomeen – kohusta huolimatta

Yhdysvaltojen asettamilla tuontirajoituksilla ei ole Huawein mukaan vaikutusta yrityksen Suomen yksikön tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Yritys aikoo panostaa Suomeen edelleen kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Huawein Suomen toimitusjohtajan Liu Dawein mukaan Yhdysvaltain rajoitukset ei vaikuta hänen mukaansa kykyyn toimittaa 5G-verkkoja operaattoreille.

Huawei on investoinut vuodesta 2012 lähtien Suomeen kaikkiaan 135 miljoonaa euroa, jolloin ensimmäinen yrityksen tutkimus & tuotekehityskeskus avattiin Helsingin Ruoholahteen.

Nykyisin Huaweilla on Suomessa kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta– toinen Helsingissä ja toinen Tampereella ja väkeä kaikkiaan 320-330, joista pienempi osa Tampereella. Huawein tuotekehityksestä vastaava johtaja on Mikko Terho. 

Viime vuonna Huawein Suomen tutkimuspanokset olivat 45 miljoonaa ja kuluvalle vuodelle odotetaan 30 prosentin kasvua. Yritys ostaa myös tutkimusta korkeakouluilta ja VTT:ltä.

’’Huaweihin kohdistuneet toimenpiteet ovat osa suurvaltapoliittista taistelua, johon yritys ei pysty vaikuttamaan’’, sanoo Huawei Suomen toimitusjohtaja Liu Dawei.

Kuvassa Barcelonan mobiilimessuilla 5G-piiri näpeissään kuluttajaliiketoiminnan toimitusjohtaja Richard Yu.Piirin vastaanotinosuus on kehitetty Suomessa.

Yrityksen mukaan vaikka Qualcomm ja muut yhdysvaltalaiset valmistajat joutuisivat lopettamaan sirujensa myymisen Huaweille, boikotin ei katsota vaarantuvan yhtiön toimintaa ja kännykkätoimituksia.

Huawein oma siruyritys pystyy yrityksen mukaan toimittamaan HiSilicon-piirisarjoja heidän kaikkien päätuotteiden tarpeisiin. Suomen tutkimusyksikkö on ollut mukana yritysken 5G-piirin ja kamera- ja antennisuunnittelussa.

Mielenkiintoiseksi asian tekee, että yritys on hyödyntänyt Androidin lisäksi kiellettyjen listalle nostettuja ARM:n suoritinytimiä esimerkiksi Kirin-siruissaan.

Yrityspuolella Huawei ilmoittaa jatkavansa myös toimintojen kehittämistä kuten ennenkin.

”Viime vuonna olimme Euroopan nopeitten kasvanut yksikkö ja ensimmäinen vuosipuolisko on jatkanut vahvaa kasvua edelleen, sanoo Huawei Suomen Enterprise-liiketoimintayksikön maajohtaja Mika Aarnikka.

Huawei vei Yhdysvallat omaan oikeuteensa

Huawei haluaa kyseenalaistaa Yhdysvaltojen rajoituksien perustuslainmukaisuuden haastamalla Yhdysvallat oikeuteen vuoden 2019 National Defense Authorization Actin kohdan 889 osalta.

Yhdysvaltojen kauppaministeriö lisäsi Huawein tuotteet kaksi viikkoa sitten mustalle listalleen. Huawei on vaatinut Yhdysvaltojen hallintoa keskeyttämään valtiollisen kampanjansa yritystään vastaan.

Huawein vaatimus kuullaan yrityksen mukaan yhdysvaltalaisessa tuomioistuimessa 19. syyskuuta.

Lisää: Aiemmat Huawei-aiheiset uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

*) Päivitetty Huawein 12.6.2019 tilaisuuden tiedoilla.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta