MPD2019: Ekosysteemi vaatii luottamusta

Ekosysteemitalous on Tampereella alkaneen teollisuustapahtuma MPD:n pääteema.  ”Luottamus on avain myös automaatiossa’’, sanoo tapahtumaa tukenut Beckhoffin Suomen toimitusjohtaja Mikko Uuskoski. Tapahtuma jatkuu torstaihin asti.

Beckhoffin vetäjälle Mikko Uuskoskelle teollinen ekosysteemi on kaiken perusta, sillä onnistunut lopputulos edellyttää monen kumppanin saumatonta keskinäistä yhteistyötä ja luottamusta.

Toimitusjohtaja Mikko Uuskoski, Beckhoff Automationin

”Automaatioalalla toiminta on yhä enemmän sidoksissa laajamittaiseen verkostoon. On tärkeää hakeutua verkostoihin, joissa on luottamuskykyä ja aitoa avoimuutta sekä järjestelmien että toimintatapojen osalta, Beckhoffin Uuskoski tiivistää.

Innovaatioista saa lisäarvoa ekosysteemeihin. Alan suuret trendit kuten IoT ja Industry 4.0 mahdollistavat hänen mukaansa jo kokonaisten toimintaprosessien muuttamisen. Jos näiden trendien mahdollisuuksia koko yrityksen toiminnan kehittämiselle ei käydä huolella läpi, on vaara jäädä jälkeen.

”Automaatiota siivittävistä tuote- ja ohjelmistoinnovaatioista voidaan saada erilaisiin ekosysteemeihin todellista lisäarvoa. Jos tätä mahdollisuutta ei hyödynnetä voi kilpailija tai kokonaan uudentyyppinen toimija murentaa olemassa olevan liiketoiminnan”, toteaa Beckhoffin Uuskoski.

Beckhoff on itse tuonut markkinoille vuosien mittaan lukuisia innovaatioita kuten PC-pohjainen ohjaus, modulaarinen IO-järjestelmä, EtherCAT-kenttäväylä ja xPlanar-levitoiva kappaleenkäsittelyjärjestelmä.

Uuskosken mukaan nykyaikaisesti johdettu perheyritys on hedelmällinen pohja disruptiivisille innovaatioille sekä aktiivisille että innovatiivisille toimintatavoille. MPD-yleisö on Beckhoffille siksi myös kasvun mahdollisuus.

Heidän lisäksi Tampereen Manufacturing Performance Days MPD:n strategisia kumppaneita ovat Also Finland, Business Finland, Etteplan, Fastems, Intelligent Industry, McKinsey & Company, Siemens, Teknologiateollisuus, Tampereen yliopisto, VTT ja Wapice. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimii teollisuuden innovaatioyhteisö Dimecc.

Keskiviikkona vasta virallisesti käynnistyvä MPD on aiempaa mittavampi tapahtuma, johon Tampereelle osallistuu liki 1000 digitalisoituvan teollisuuden vaikuttajaa 23 eri maasta. Pääteemana huippuajankohtaisessa tapahtumassa on ekosysteemitalous.

Lisää: Manufacturing Performance Days MPD 4.-6.6.2019, TähtiAreena, Tampere (LINKKI) ja muut MPD-uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta