Helsinki hankkii lisää älyroskiksia

Helsingin kaupunki hankkii lisää aurinkoenergialla toimivia, älykkäitä roska-astioita kaduille ja puistoihin. Älykkäitä roska-astioita on kokeiltu esimerkiksi Esplanadilla. Uudet astiat ilmestyvät kaupunkikuvaan vähitellen syksystä alkaen, mikäli kilpailutus sujuu suunnitelmien mukaan.

Helsingin yleisten alueiden ylläpito on kokeillut muutaman vuoden ajan aurinkoenergialla toimivia, puristimilla varustettuja roska-astioita muun muassa Esplanadilla, Mustikkamaalla ja Aurinkolahdessa. Kaupungilla on tällä hetkellä 80 älykästä roska-astiaa ja nyt niitä on tarkoitus hankkia 30 astiaa lisää.

Älykkäät astiat osaavat raportoida itsestään muun muassa täyttöasteen, jolloin puolityhjää astiaa ei tarvitse ajaa tyhjentämään. Lisäksi astia ilmoittaa, koska ja kuinka täytenä se on tyhjennetty, sekä kuinka kauan astian täyttyminen kestää.

Helsingin kaupunki on nyt hankkimassa kahdenlaisia astioita eli vain täyttöasteen ilmoittavia sekä lisäksi puristimella varustettuja. Mahdollisuuksien mukaan lähitulevaisuudessa astioihin on tulossa ominaisuus, jonka avulla ne tuottaisivat avointa dataa IoT-ratkaisujen käyttöön.

Aurinkokennoilla varustettuihin roska-astioihin mahtuu puristustoiminnon ansiosta normaali enemmän. Paneeli lataa roska-astian sisällä olevaa akkua, joka tuottaa voiman 580 kilon prässille.

Tällä hetkellä Helsingin kaupungin yleisten alueiden ylläpito vastaa noin 7000 roska-astiasta.

Kuva: Miina Pohjolainen

Lisää: Älyroskikset (LINKKI) Uusiteknologia.fi-sivustolla.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/