Nokia kasvatti 5G-tilauskantaansa – teknologiayksikkö takoo tulosta

Nokian toinen vuosineljännes sujui selvästi paremmin kuin ensimmäinen ja yritys odottaa lisää 5G-tilauksia loppuvuoden aikana.  Yritys kertoi saaneensa tähän mennessä jo 45 kaupallista 5G-tilausta, kun Huawein kesäkuun lukemaksi kerrottiin aiemmin julkisuudessa 46 ja Ericssonin 22 tilausta. Tulosta syntyy erityisesti teknologia-yksikössä.

Nokian toinen vuosineljänneksen kasvu oli Nokian toimitusjohtaja toimitusjohtaja Rajeev Surin mukaan hyvää. Kannattavuudessa tapahtui parannuksia ohjelmistoliiketoiminnassa ja myös yritysasiakkuuksissa tapahtui vahvaa kehitystä. Tiedotteen mukaan myös IP-reititystoiminnoissamme tulos oli erinomainen.

Toimitusjohtaja Rajeev Suri, Nokia.

’’Jatkoimme edelleen asemamme vahvistamista 5G:ssä, ja meillä on nyt 45 kaupallista 5G-sopimusta ja yhdeksän käytössä olevaa 5G-verkkoa’’, sanoo toimitusjohtaja Rajeev Suri. Kesäkuun alussa kasassa oli 42 sopimusta.

Vuoden 2019 toisen neljänneksen liikevaihto oli 5,7 miljardia euroa, kun se oli vuotta aiemmin samalla neljänneksellä 5,3 miljardia euroa. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta liikevaihto kasvoi viisi prosenttia.  Kasvua oli neljällä kuudesta maantieteellisestä alueesta ja kaikissa asiakasryhmissä.

Toisen neljänneksen laimennettu ei-IFRS-osakekohtainen tulos oli 0,05 euroa, kun se oli 0,03 euroa vuoden 2018 toisella neljänneksellä. Liiketulos oli 451 miljoonaa euroa, kun viime vuoden tulosta kertyi kertyi 334 miljoonaa euroa.

Käytätännössä Ifrs-lukujen mukaan Nokia teki toisella vuosineljänneksellä edelleen 57 miljoonaa euroa tappiota, mutta edellisvuonna tappiota tehtiin 221 miljoonaa. Paraneminen johtui ensisijaisesti vakaasta operatiivisesta suorituksesta, joka paransi bruttokatetta Networks-, Software- ja Technologies -segmenteissä.

Näistäkin eilen esitellyistä HMD:n uutuuksista Technologies -yksikkö saa osansa.  Kuvassa Nokia 220 4G ja uudistettu Nokia 105-peruspuhelin.

Nokia teki parhaiten tulosta Technologies-yksiköllä eli käytännössä tutkimusväen luomilla patenteilla ja lisensoimalla tekniikoita muille kännykkävalmistajille ja tuotenimeään Nokia-kännyköitä markkinoivalle HMD Globalille.

Nokia Technologiesin tulos oli toisella neljänneksellä 324 miljoonaa euroa, jossa 11 prosentin kasvu vuodentakaisesta.

Loppuvuodesta Nokian 5G-tilauksien määrän pitäisi edelleen kasvaa nopeasti, jos yritys mielii pysyä kilpailijoiden vauhdissa. Esimerkiksi ruotsalaisen Ericssonin liikevaihto nousi toisella neljänneksellä 54,8 miljardiin kruunuun.

Ericssonin bisnes kasvoi erityisestä Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Ericssonin liikevoitto oli ilman kertaluontoisia kuluja 3,9 miljardia kruunua. Nokian loppuvuoden tulokset kertovat aikanaan,  myös kuinka paljon Huawein boikottiongelmat satavat Nokian laariin.

Nykyisin Nokialla on kolme raportoitavaa segmenttiä: Networks, Nokia Software ja Nokia Technologies. Lisäksi Nokia julkistaa segmenttikohtaisia tietoja Konsernin yhteiset toiminnot ja Muut -osiosta.

Lisää: Sijoittajaiedotteet ja esityskalvot (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/