Lisää rahaa kuituverkkoihin – tukea myös 5G-verkkoihin

Suomalaisen teletoiminnan aineelliset investoinnit olivat viime vuonna yhteensä runsaat 520 miljoonaa euroa, Kuituverkon investointeja tehtiin runsaan 170 miljoonan euron edestä, jossa kasvua yhdeksän prosenttia.  Kuituverkon investoinnit tukevat osin myös uusia matkaviestinverkkoja.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teleyrityksiltä keräämien tulo- ja investointitietojen perusteella teletoiminnan investoinnit olivat viime vuonna kasvussa.

Kiinteän verkon aineelliset investoinnit kasvoivat reilut 20 prosenttia ja matkaviestinverkon aineellisissa investoinneissa kasvua oli vasta prosentti eli 5G-rakentaminen on vasta alkamassa.

Teletoiminnan kokonaisliikevaihto pysyi vuonna 2018 edellisvuoden tasolla eli hieman alle 3,5 miljardia euroa. Liikevaihdosta valtaosa, noin kaksi miljardia kertyi matkaviestinverkon palveluista. Kiinteän verkon osuus oli noin  miljardi ja teleyritysten tarjoamien tv- ja radiopalvelujen osuus oli noin 0,3 miljardia.

Teleyritysten väliset voimasuhteet säilyivät käytännössä ennallaan, mutta mukana ei ole vielä DNA:n myyntiä norjalaiselle Telenorille.

Kahden suurimman eli Elisan ja Telian teletoiminnan liikevaihdot ovat lähes yhtä suuret, molemmilla yhtiöillä on noin 35 prosentin markkinaosuus.

Norjalaisille siirtyvän DNA:n osuus säilyi edellisvuoden tasolla, 21 prosentissa. Muut yli 200 teleyritystä muodostivat yhteensä runsaat yhdeksän prosenttia liikevaihdosta.

Lisää: Traficomin koontitaulukko tele-alan toiminnasta ja investoinneista 2018 (LINKKI, Excel).

Kuvituskuva: Shutterstock

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/