Suomi voi hyötyä kauppakiistasta – Nokialle uusia asiakkaita?

Kiinan ja Yhdysvaltain tulehtuneet suurvaltasuhteet voivat avata markkinoita Suomen uudelle viennille, mutta kokonaisvaikutus jäänee lopulta kielteiseksi, arvioi Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Huawein ongelmien on arveltu satavan Nokian verkkomyynnin laariin. Myös Nokia itse näkee mahdollisuuksia uusiin verkkotoimituksiaan.

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuoren mukaan politisoitunut keskustelua 5G-teknologiasta eri maissa on esimerkki, kuinka kiinalaiselta Huaweilta markkinoita voi siirtyä esimerkiksi suomalaiselle Nokialle. Nokia totesikin viimeisimmässä tulosjulkistuksessaan, että jotkut asiakkaat tosin uudelleenarvioivat verkkotoimittajiensa toimintaa tietoturvariskien näkökulmasta.

Vastaavasti myös muilla toimialoilla pienen ja neutraalin Suomen teknologialle ja osaamiselle voi löytyä Vuoren mukaan uutta kysyntää Kiinassa amerikkalaisten tuotteiden korvaajana tai päinvastoin Amerikassa kiinalaisten korvaajana.

Timo Vuori, Keskuskauppakamarin johtaja

Tullin tilastojen mukaan vielä vuonna 2018 Suomen suora vienti USA:han kasvoi kuusi prosenttia ja suora vienti Kiinaan prosenttia prosenttia, mutta tämä ei kerro koko totuutta.

”Kauppasodan vaikutukset voivat näkyä epäsuorasti muiden maiden kaupankäynnin kautta”, korostaa Vuori. Siksi kuvaa Suomen tulevasta talouskehityksestä ei voi enää hänen mukaansa rakentaa pelkästään suoran tavaraviennin lukujen varaan. Suomen pääroolina maailmantaloudessa kun ETLA:n muutaman vuoden takaisen selvityksen

Suomi globaaleissa arvoketjuissa on pääasiallisesti välituotteiden eikä lopputuotteiden valmistaminen. Esimerkiksi Peräti 76 prosenttia Suomen viennistä on näitä tuotteita.

’Välituotteiden korkea osuus Suomen viennistä osoittaa yritystemme hyvän kytkeytyneen osaksi kansainvälisen talouden tuotanto- ja hankintaketjua, mutta samalla se myös tekee Suomen taloudesta entistä herkemmän globaalin talouden muutoksille’’, muistaa Timo Vuori.

Vuoren mukaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA:n selvitys osoittaa myös, että yksittäisistä maista USA ja Kiina ovat Suomelle tärkeimmät kauppakumppanit, kun katsotaan kansainvälisen talouden arvoketjuja ja Suomen osuutta niiden lisäarvon syntymisessä.

Kuvituskuva: Huawei

Lisää: Aiemmat Nokiaa (LINKKI) ja Huaweita (LINKKI) koskeneet uutiset mm. kaupppakiistasta, tuloksista, jne).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/