Bittium kasvoi kannattavasti omilla tuoteideoilla

Oululainen tietoliikenne-elektroniikkaa ja terveyslaitteita suunnittelevan Bittiumin tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia edellisvuodesta 33,1 miljoonaan euroon (28,3 miljoonaa euroa). Myös tulos parani edellisvuodesta.

Oululaisyrityksen militari- ja turvallisuusalueen tietoliikenne- ja terveystekniikan tuotepohjainen kasvoi parhaiten 18,6 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavasta 11,8 miljoonasta eurosta.

’’Vuoden 2019 ensimmäisellä vuosipuoliskolla liikevaihto kehittyi hyvin. Liikevaihdon kasvu vaikutti positiivisesti kannattavuuteen. Liikevoitto oli hieman odotuksiamme parempi, johon vaikutti osin ennakoitua aikaisemmat tuotetoimitukset’’, sanoo Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen.

Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 56,1 prosenttia. Tuotepohjaisen liiketoiminnan liikevaihto kasvoi voimakkaasti, johon vaikuttivat etenkin taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitettujen järjestelmien ja terveysteknologian tuotteiden myynnin kasvu.

Suunnittelupalveluiden liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 43,9 prosenttia. Palvelupohjaisen liiketoiminnan liikevaihto laski edellisvuodesta. Esimerkiksi toimitusjohtaja Huttusen mukaan 5G-teknologian kehitystyön kysyntä markkinoilla on tasaantunut ja yritys on jatkanut panostuksia uusien asiakkuuksien ja sovellusalueiden lisäämiseksi.

Bittiumin ensimmäisen vuosipuoliskon käyttökate oli 4,7 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten käyttökate oli 1,3 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevoitto oli 1,7 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten lliiketappio oli 0,8 miljoonaa euroa. Kauden tulos oli 1,5 miljoonaa euroa.

Yritys aikoo investoida edelleen omien tuotteiden ja ratkaisujen sekä myyntiverkoston kehittämiseen, ja tavoitteena on edelleen kasvattaa tuotteisiin ja tuotealustoihin perustuvaa liikevaihtoa.

Yritys arvioi tiedotteessa  vuoden 2019 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (62,8 miljoonaa euroa) ja liiketuloksen olevan parempi kuin edellisvuonna (liikevoitto 2,8 miljoonaa euroa). Yritys tavoittelee pitkällä aikavälillä voimakasta kansainvälistä kasvua.

Kuvituskuva: Bittium

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/