Italialaisyritys mukaan Tosiboxiin

Suojattujen etäyhteyksien tekniikkaa kehittävä Tosibox saa uudeksi osaomistajaksi italilaisen SBS S.r.l:n. Sijoitus koskee yhteensä 15 prosentin osuutta Tosibox Oy:n A-osakkeista.

Toimitusjohtaja Jarno Limnéll, Tosibox

Italialaisen Telestar S.r.L:n sijoitus vahvistaa Tosibox Oy:n määrätietoista, globaalia kasvustrategiaa, kertoo Tosiboxin toimitusjohtaja Jarno Limnéll.  Hän on tunnettu kyberturvallisuuden asiantuntija ja kouluttaja.

Italilaissijoittajan yritysryhmään kuuluva Telestar S.r.l. on tehnyt yhteistyötä Tosibosin kanssa jo aiemmin.

’’Investointi vahvistaa yrityksen välistä yhteistoimintaa ja myötävaikuttaa yrityksen kehitykseen,” toteaa SBS S.r.l:n hallituksen puheenjohtaja Giovanni Storti.

Vuonna 2011 perustettu Tosibox Oy tarjoaa helpon ja tietoturvallisen etäyhteysratkaisun, jota hyödynnetään laajasti muun muassa kiinteistö- ja teollisuusautomaatiossa sekä turvallisuusalalla.

”Olemme tavanneet aktiivisesti eri sijoittajia kevään aikana, sillä kasvuyhtiöt tarvitsevat pääomaa laajentaessaan toimintaansa kotimarkkinan ulkopuolelle’’, sanoo Tosiboxin Jarno Limnéll.

Tosiboxin liikevaihto kasvoi viime vuonna 24 prosenttia, noin 4,2 miljoonaan euroon. Kansainvälisen myynnin osuus viime vuoden myynnistä oli 64 prosenttia.

Italilaisen SBS Holding S.r.l:n hallinnoiman SBS S.r.l.:n alaisuuteen kuuluu useita yrityksiä kulutuselektroniikan sekä teollisuuden aloilta. Konsernin omistaa Stortin perhe ja siihen kuuluvissa yrityksissä työskentelee yli 400 työntekijää ja liikevaihto ylitti viime vuonna 135 miljoonaa euroa.

Kuvituskuva: Shutterstock

Päivitetty 20.08.2019

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/