Shift2019: 5G torjumaan syrjäytymistä

Eilen Turussa alkaneessa Shift2019-tapahtumassa jaettiin 5G-hackathonin palkinnot. Ykköseksi nousi Know Your Hoods-ryhmä, joka voitti 10 000 euron pääpalkinnon 5G-ja VR-tekniikkaa yhdistelevällä tekniikalla.  Tapahtuma jatkuu vielä perjantain Turun Ruissalossa.

Tehtävänä oli ideoida, kuinka uutta teknologiaa voidaan hyödyntää syrjäytymisen kaltaisen yhteiskunnallisen ongelman ehkäisemisessä. Sitä voittajaryhmä lähti ratkaisemaan 5G- ja virtuaalitekniikkaa hyödyntäen.

Elisan  5G Hackathonin voittajatiimi: Ninna Lehtinen, Susanna Lahtinen ja Soile Puranen Choose Your Future Oy:stä Kuva: Shift 2019

Voittoidea oli uudenlainen palvelum jo´ka auttaa ihmisiä tutustumaan ennakkoon naapurustoihin ja niiden palveluihin virtuaaliesittelyiden avulla. Konseptista vastuussa oleva toimitusjohtaja Susanna Lahtinen oli innoissaan kilpailun voitosta ja joukkueen kehittämästä palvelusta.

Kilpailun aikana joukkue sai tukea sekä Elisan, 360Mediatalon että kaupungin asiantuntijoilta. Käytössä oli myös uusin 5G-verkko ja 360 Editori-virtuaalityökalut lisävoimaksi.

”Olevaan Know Your Hoods -alustaan on helppo lisätä esittelyjä hyödyntämällä 360-kuvausta ja virtuaalitodellisuutta”, Lahtinen. Olimme yllättyneitä, kuinka helposti ja nopeasti pystyimme -rakentamaan 360¨Editorilla virtuaaliympäristön.

Virtuaalitodellisuuteen rakennettu ympäristö, jolla autetaan ihmisiä tutustumaan kaupungin palveluihin. Kuva: Shift19 / Julius Töyrylä

360Mediatalon kehittämä 360Editor tuli markkinoille maaliskuussa 2019. Web-pohjaisen työkalun avulla yritykset voivat itsenäisesti toteuttaa ja jakaa virtuaaliympäristöjä.

360Editorissa muokataan 360-videokameralla tallennettu kuvamateriaali ja muu teksti-, kuva- tai äänisisältö virtuaaliympäristöksi. Tulos toimii pilvipalvelimessa ja VR-sisältöjä jaetaan katsottavaksi VR-laseilla.

Kaikki Turun kaupungin ja Elisan järjestämän kilpailun finalistit pääsivät eilen pitchaamaan hackathonissa kehittämänsä ideat yritys- ja teknologiatapahtuma. Finaaliin kärkikolmikkoon valikoituivat voittajajoukkueen lisäksi CareBot ja T34M. Tuomaristo koostui Elisan ja Turun kaupungin edustajista sekä startup-yrittäjistä. Tuomaristo halusi palkita ratkaisun joka hyödyntää 5G:n tarjoamia etuja, huomioi syrjäytymisen ehkäisemisen ja joka pystytään ottamaan nopeasti käyttöön

”Tuomaristolla oli haastava tehtävä, koska kaikki työt keskittyivät hyvin eri aiheisiin. Voittajajoukkue on kehittänyt ratkaisuaan huolella ja haki selkeää lisäarvoa 5G-teknologiasta”, kehittämispäällikkö Tarja Vuorinen Turun kaupungilta kommentoi voittanutta työtä.

Kaksipäiväinen Shift jagtkuu vielä tänään. Turun Ruissasalossa järjestetyn tapahtuman teema oli tänä vuonna Shapeshifting Intelligence, joka kiinnittää huomiota siihen, miten käyttämällä uusia teknologioita tarkoituksenmukaisesti voidaan rakentaa parempi tulevaisuus.

Päivitty 3.9.2019

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/