Uusi kirja: Ei lätkä vaan Kalifornian suomalaisista teknovaimoista

Jääkiekkopelaajien vaimoista on tehty jopa televisio-ohjelmia, mutta nyt Helsingin yliopiston Gaudeamus julkaisee uutuuskirjan,  joka kertoo Kalifornia suomalaisten teknovaimojen arjesta. Taina Kinnusen uutuuskirja piirtää esiin niin amerikkalaisen kuin suomalaisenkin yhteiskunnan ja kulttuurin vahvuuksia ja kipupisteitä .

Uudessa kirjassa tulevat esille kaikki Kalifornian ristiriitaisuudet, kuten letkeä meno ja lempeä valo yhdistettynä maailman teknologiakeskuksen nopeatempoiseen sykkeeseen sekä suorituspaineisiin kouluissa ja työpaikoilla.

Kun itsenäinen ja koulutettu suomalaisnainen heittäytyy kotiäidiksi Yhdysvalloissa, mullistuu elämä monella tapaa. Näin ovat kuitenkin tehneet lukuisat naiset, jotka ovat muuttaneet puolisonsa työn perässä korkeateknologian kultamaille Kaliforniaan.

Omasta urasta luopuminen ja kotiäitiys voi käydä rankaksi täysin toisenlaiseen elämäntapaan tottuneille naisille. Eikä keskiluokkaisten valkoisten lasten elämä hektisessä Piilaaksossa ei sekään ole helppoa – kilpailu tulevaisuudesta huippukouluissa on raskasta paitsi lapsille itselleen myös lapsiaan paineilta suojeleville äideille.

Kirjassa suomalaiset teknoäidit kauhistelevat Cupertinon elämänmenoa. Kuulostaa siltä, että täällä ollaan alituisesti varuillaan kodin ulkopuolella vaanivien uhkien takia. Uhat tosin ovat tässä kaupungissa erikoiset verrattuna mihin tahansa muuhun paikkaan maailmassa. Ympärillä asuu liian menestynyttä ja kilpailuhenkistä väkeä, ja heidän pahojen tapojensa pelätään tarttuvan.”

Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa ei tahdo olla sosiaalista tilaa korkeakoulutettujen naisten kotiäitiydelle, minkä vuoksi muutto Kaliforniaan on tuonut joillekin suuren onnen ja vapauden. Monet teknoäideistä ovat onnellisia päästyään pois suomalaisten koulutettujen naisten oravanpyörästä.

TAUSTAA: Taina Kinnunen on filosofian tohtori ja kulttuuriantropologian dosentti sekä kirjoittaja, kouluttaja ja luennoitsija. Kirjan nimi on Kalifornia kutsuu eli kertomuksia eliittisiirtolaisuuden katveista. Julkaisija Gaudeamus 2019, ISBN 9789523450301 ja hinta  29 €. Lisää (LINKKI)

Kuvituskuva: Apple

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta