Raportti: Tietovarannoista enemmänkin hyötyä

Suomen viranomaiset ovat avanneet tietovarantojaan Euroopan unionin direktiivien mukaisesti, mutta voisi saada niistä enemmän irti viranomaisten paremmalla yhteistyöllä. Valtiotalouden tarkastusvirasto VTV suosittaa tarkastuksensa pohjalta, että avaaminen olisi tiedon käyttäjien kannalta suunnitelmallisempaa ja paremmin ennakoitavaa.

Viranomaistehtävissään valtio kerää esimerkiksi paikka-, henkilö- ja yritystietoja rekistereihin ja muihin tietovarantoihin. Tietovarantojen avaaminen kaikkien käyttöön lisää viranomaisten toiminnan läpinäkyvyyttä, on liiketoiminnan tuotannontekijä ja mahdollistaa hallinnon kehittämisen. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastanut näiden tavoitteiden toteutumista tietovarantojen avaamisessa.

Kukin viranomainen on itse päättänyt tietovarantojensa avaamisesta. Avatun datan hyödyntäjä saa käyttöönsä datan sellaisena kuin se on avattu. Tietoja tietovarannoista ja avatusta datasta ei pidetä yllä niin, että tiedot tietovarannoista ja avatusta datasta olisivat muiden viranomaisten, elinkeinoelämän ja kansalaisten näkökulmasta helposti saatavilla.

”Monet avatut datat ovat aiempaa helpommin hyödynnettävissä, mutta kokonaiskuva tietovarannoista ja niiden avaamistilanteesta puuttuu. Asia korjaantuu, kun viranomaiset luovat rutiinit ajantasaisen kokonaiskuvan ylläpitämiseksi”, kertoo VTV:n tuloksellisuustarkastusneuvos Matti Mattila.

Osa tietovarannoista on edelleen avaamatta. Viranomaiset perustelevat avaamattomuutta esimerkiksi tietojen salassa pidettävyydellä ja tuottojen menetyksillä. Tietovarantojen rakentaminen ja ylläpito maksavat, ja avaamattomien tietovarantojen osalta datan toimittamisen menoja on katettu käyttäjiltä perityillä maksuilla. Jos tietovaranto avataan, loppuvat maksutulot.

Useimmat hallinnonalat uskovat saavansa merkittävimmät tietovarannot avatuksi vuoteen 2020 mennessä.

Tarkastusvirasto suosittelee, että tietovarantojen kuvaamista ja löydettävyyttä parannetaan ministeriöiden johdolla. Lisäksi tarkastusvirasto suosittaa kehittämään tietovarantojen avaamisen riskienhallintaa.

Kun avoin tieto palvelee kansantaloudellisia, yhteiskunnallisia ja hallinnon kehittämisen tavoitteita, tarvitaan valtion talousarviomenettelyihin nykyistä laajempi näkökulma. Valtion toiminta- ja taloussuunnittelussa yksi lähtökohta voisi olla tietovarantojen taloudellisesti tarkoituksenmukainen muodostaminen, huolto ja käyttö valtion tasolla.

Euroopan komission vuonna 2011 teettämän selvityksen mukaan tietojen uudelleenkäytön suorat taloudelliset hyödyt EU-alueella olisivat jopa 40 miljardia euroa, mikä Suomen osalta tarkoittaisi lähes 700 miljoonaa euroa.

Lisää:   Avoin tieto ja viranomaistiedon hyödyntäminen -raportti (LINKKI, pdf 0,7 Mt)

Kuvituskuva: Shutterstock