Tutkimus- ja kehittämismenot pienessä kasvussa – huippuvuosien taso edelleen kaukana

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat uusimman Tilastokeskuksen  selvityksen mukaan viime vuonna Suomessa 6,4 miljardia euroa. Kasvua tuli yritysten panostuksissa viisi ja muissa neljä prosenttia edellistä vuotta enemmän.Tälle vuodelle odotetaan tutkimukseen ja kehitykseen keskimäärin vajaan kolmen prosentin kasvua.

Vuosi sitten tutkimus- ja kehittämismenot nousivat vuodesta 2017 noin 265 miljoonaa euroa mikä tarkoittaa neljän prosentin kasvua.Tutkimusmenojen kasvuvauhti oli sama kuin vuonna 2017.

Tutkimus- ja kehittämismenojen bruttokansantuoteosuus oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 oli 2,74 prosenttia eli samalla tasolla kuin vuonna 2017.

Vuonna 2019 tutkimus- ja kehittämismenojen Tilastokeskus arvioi kasvavan edelleen 110 miljoonaa euroa ja BKT-osuudeksi tulisi 2,71 prosenttia.

Lisää: Tilastokeskuksen tiedotteet ja tarkemman taulukot ei toimialoilta (LINKKI)

Kuva: VTT

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2019/