Näin toimii liikkuva kamerarobotti ja kokoon taittuva kuvaus-drone

Pienet drone-kopterit ovat kovassa suosiossa, joten niiden ominaisuuksia kehitetään samalla kun pyritään löytämään myös uusia käyttäjäryhmiä. Niitä varten DJI on esitellyt maastorenkailla varustetun nelirattaisen kamerarobotin ja kokoon taittuvan Mavic Mini -kuvauskopterin. Katso videolta, olisiko niistä räätälöitävissä ratkaisu omiin sovelluksiin.

Kiinalaisen DJI:n Mavic Mini on valmistajansa kevyin ja pienikokoisin kokoon taittuva kuvauskopteri, joka painaa vain 249 grammaa.  Uudenlainen taittuva runko tekee siitä myös pienikokoisen mukaan otettavaksi.

Keveytensä ja roottoriensa ansiosta DJI:n Mavic Mini kykenee jopa 30 minuutin yhtäjaksoiseen lentoaikaan.

Mavic Mini hyödyntää DJI:n pitkää kokemusta muiden Mavic-koptereiden parissa. Uusi Mavic Mini hyödyntää myös ”isovelimalleistaan” tuttua turvateknologiaa, joka varoittaa lennättäjää kopterin lennättämisestä turvattomille alueille.

Drone-kopterissa on sisäänrakennettu lentokorkeudenesto ja automaattinen paluutoiminto, jotta kopteri osaa palata lähtöpisteeseen mikäli yhteys kopterin ohjaimeen häviää tai mikäli akun virta alkaa olla riittävän alhainen.

Kopterin GPS-vastaanottimet ja alaspäin suunnatut näköanturit mahdollistavat kopterin tarkan lennättämisen niin paikoillaan kuin liikkeessä ulko- ja sisätiloissa.  Langaton Wifi-yhteys tuo yhteyden kopterin ohjaimeen ja viiveettömän teräväpiirtoisen videokuvan.

Räätälöitävä robottialusta

DJI:n RoboMaster S1 -kamerarobotti liikkuu neljällä renkaalla. Sitä ohjaa keskusyksikkö, joka tarjoaa alustan ohjelmoinnille. Laitetta voidaan ohjelmoida joko Scratch 3.0- tai Python-ohjelmointikielillä.

Tehokkaan suorittimen ja teollisuustasoisen CAN-väylän ansiosta RoboMaster S1 kykenee käsittelemään runsastakin tietoa yhtäaikaisesti ja suoriutumaan tehtävien moniajosta lähetyssignaalin kärsimättä.

DJI:n RoboMaster S1 purettuna.

Robotin laitteisto on tehty räätälöitäväksi, joten sitä voi muokata ja viritellä monella eri tavalla. Robotin ulkokuoressa olevat kuusi tunnistusanturia ja laitteen yläosassa sijaitseva kamera välittää sovellukseen näkymän suoraan.

Kamerarobotin yläosassa on akselinsa ympäri kääntyvä gimbaali, joka on liitetty kameraan. Laitteen sisällä on tehokas harjaton sähkömoottori.

RoboMaster S1 havainnoi ympäristöään 31 erilaisella anturilla. RoboMaster S1 kykenee erottamaan ja tunnistamaan sekä hahmoja että ääniä automaattisesti.

Neljän Mecanum-renkaan ansiosta robotti kykenee liikkumaan paitsi eteenpäin ja taaksepäin, myös sivuttaissuuntaisesti.

Koska jokainen rengas koostuu 12 soikeasta pyöröosasta, robotin liikkuminen on tarkkaa ja hienovaraista. Robotissa on myös kuusi pulssinleveysmodulaatio- eli PWM-liitäntää, jotka mahdollistavat kolmannen osapuolen laitteiston käytön robotin kanssa.

Lisää: DJI (LINKKI), Mavic-drone videolla (LINKKI) ja Robomaster S1 videolla (LINKKI) sekä Suomen jakelija Boston Distribution (LINKKI)

TAUSTAA: Boston osti Future Retailin jakeluliiketoiminnot.

  • Viime vuosina drone-tyyppiset kuvauskopterit ovat lisänneet suosiotaan räjähdysmäisesti kuluttaja- ja yritysmarkkinoilla niiden ominaisuuksien ja helppokäyttöisyyden kehittyessä.
  • Ilmakuvaamista hyödynnetään lukemattomissa hyötykohteissa useilla aloilla. Näitä ovat esimerkiksi rakennusteollisuus, maanmittaus, aluevalvonta ja pelastustoimi.
  • Nopeasta kehityksestä kertoo, myös että DJI:n jakelija Boston Distribution ostaa helsinkiläisen Future Retailin jakeluliiketoiminnan, jonka päätuotteita olivat myös dronet eli kuvauskopterit. ’’Nyt voimme yhdistää molempien yritysten vankan osaamisen toimialalla, jonka kasvumahdollisuudet ovat todella mittavat”, sanoo Boston Distribution Oy:n toimitusjohtaja Pekka Salvela.
  • Boston Distribution Oy on tanskalaisen Boston Distribution A/S:n suomalainen tytäryhtiö. Konsernin vuotuinen liikevaihto on noin 43 miljoona euroa, joka tehdyn kaupan myötä kohoaa 50 miljoonan euron tasolle.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2019/