Suomi sai mitä halusi radiokokouksesta – lue 28-sivuinen loppuraportti

PÄIVITETTY 11.12.2019: Eqyptissä päättynyt maailman radioviestintäkonferenssi 2019 (WRC-19, World Radiocommunication Conference) oli Suomen kannalta tuloksiltaan positiivinen. Kokous päätti esimerkiksi uusien 5G-radiotaajuuksien käyttöönotosta ja satelliitti- ja sääjärjestelmin taajuusasioista. Lue suomalaistoimijoiden loppuraportti tapahtuman annista.

Uuden 26 gigahertsin taajuusalueen osoittaminen 5G-verkoille tuo matkaviestinteknologialle enemmän kaistaa kuin koskaan aikaisemmin. Tämä merkitsee mahdollisuutta rakentaa erittäin korkean kapasiteetin verkkoja alueille, missä niiden tarve on suuri.

”Olemme valmistautuneet konferenssissa käsiteltäviin asioihin usean vuoden ajan ja meiltä oli paikalla vahva radiotaajuusasiantuntijoiden joukko varmistamassa, että Suomen kannalta tärkeät asiat etenivät halutulla tavalla. Tulos oli yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta erinomainen”, toteaa pääjohtaja Kirsi Karlamaa.

Konferenssin päätökset nopeuttavat ja helpottavat myös satelliittitoiminnan aloittamista, esimerkiksi lyhytaikaisten satelliittihankkeiden lupaprosessia kevennettiin ja taajuuksia osoitettiin globaalisti tähän käyttöön Suomen tavoitteiden mukaisesti. Näiden ansiosta avaruustoiminnan edellytykset paranevat Suomessa edistäen uudenlaista yritys- ja tutkimustoimintaa.

Suomen kokousedustajia WRC-19:ssa. Kuva: Traficomm

Konferenssissa onnistuttiin myös suojaamaan Suomen teollisuudellekin merkittävä sääpalloilla tehtävä säähavaintotoiminta, joka oli vaarassa häiriintyä samoille radiotaajuuksille esitetyn satelliittitoiminnan vuoksi.  Merenkulun turvallisuus parantuu, kun alusten tunnistejärjestelmää laajennetaan niin, että muun muassa pinnan alla olevat esineet havaitaan nykyistä paremmin.

WRC-19 vahvisti seuraavan Maailman radioviestintäkonferenssi 2023 -asialistalle 19 asiakohtaa. Suomen ja Euroopan kannalta tärkeä tulos on se, että asialistalle saatiin 470‒960 MHz taajuusalueen tulevan käytön tutkiminen, mukaan lukien tv-käyttö ja mahdollinen langaton laajakaista UHF-taajuusalueella 470–694 MHz. Tämä toisi uutta joustavuutta ja lisäresursseja sekä uusia mahdollisuuksia langattomien viestintäpalveluiden kuten mediajakelun käyttöön.Sviestintävirasto Traficomin asiantuntijat. Mukana paikan päällä olivat myös Puolustusvoimien, Nokia Networksin, Digitan ja Telian edustajat. Kaikkiaan Suomesta mukana oli 15 henkilöä.

Lisää: Suomen delegaatiota johtava Mikael Nyberg kertoo WRC19-tuloksista (LINKKI) sekä Traficomin Pasi Toivonen  (LINKKI) ja radiotaajuusasiantuntija Petteri Jokela uusista 5G-taajuuksista (LINKKI). Aiemmat WRC19-käsitelleet uutiset Uusiteknologia.fi:sää (LINKKI) sekä suomalaistoimijoiden loppuraportti pdf-muodossa (LINKKI, pdf, 28 s.).

TAUSTAA:  Kolmen tai neljän vuoden välein järjestettävä telekommunikaatioliitto ITU:n koko maailmaa koskeva radioviestintäkonferenssi oli tänä vuonna Egyptissä 28.10.–22.11.2019. Osallistujina oli noin 3400 valtuutettua noin 150 maasta. Lisäksi päätöksiä seurasi lähes 300 kansainvälisten organisaatioiden, laitevalmistajien, verkko-operaattoreiden ja teollisuuden edustajaa eri maista.

WRC-konferenssien järjestäjänä toimii YK:n alainen Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU, International Telecommunication Union). Konferenssin päätökset velvoittavat juridisesti kaikkia 193 jäsenmaata. Lisää WRC-19 (LINKKI1).

Seuraavan kerran radiokokous järjestetään 2023.  Tapahtumassa tullaan käsittelemään nykyisten verkkojen lisäksi muun muassa tulevia avaruuteen rakennettavien tukiasemaverkkojen taajuuksia (LINKKI, tulevia asioita). Tulevan WRC-23 asialistan kohtien vastuuryhmät ja muut työhän osallistuvat ITU-R työryhmät (ITU, International Telecommunication Union) valittiin. Suomen kansallinen WRC2023 valmistelutyö käynnistyy alkuvuonna 2020.

Kuvat: ITU

Päivitetty 11.12.2019

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta