Suomi vahvasti mukana 6G-taajuustyössä

Kuudennen sukupolven matkaviestinteknologiaa eli 6G:tä innovoidaan jo aktiivisesti. Nokia ja Oulun yliopiston tutkimustoiminnan lisäksi viestintävirasto Traficom sekä liikenne- ja viestintäministeriö osallistuvat 6G-taajuustyöhön aktiivisesti Euroopan unionin kanssa.

Suomi sai mitä halusi radiokokouksesta – lue 28-sivuinen loppuraportti

PÄIVITETTY 11.12.2019: Eqyptissä päättynyt maailman radioviestintäkonferenssi 2019 (WRC-19, World Radiocommunication Conference) oli Suomen kannalta tuloksiltaan positiivinen. Kokous päätti esimerkiksi uusien 5G-radiotaajuuksien käyttöönotosta ja satelliitti- ja sääjärjestelmin taajuusasioista. Lue suomalaistoimijoiden loppuraportti tapahtuman annista.

Asiantuntija-artikkeli: 5G-aika lähestyy – NR-standardi hyväksyttiin

Viidennen sukupolven verkot ovat olleet aktiivisen tutkimuksen aiheena koko vuoden monine koeverkkoineen ja edistyksellisine tutkimusteemoineen. 5G otti juuri ennen joulua merkittävän askeleen eteenpäin, kun 3GPP-organisaatio hyväksyi ensimmäisen vaiheen 5G-radiorajapinnan tekniset ominaisuudet. Esimaksua todellisista 5G-verkoista saadaan jo 2019 aikana.

Näin matkapuhelin kehittyi – kohti 5G-verkkoja

Matkaviestinnän viidettä sukupolvea kehitetään kiivaasti vaikka standardisointi on vielä kesken, kerrotaan Uusiteknologia lehdessa. Mukana on tiedot myös aiemmista verkkosukupolvista aina ARP-puhelimista NMT:n kautta GMS:n ja 3G:n sekä 4G:n kautta viimeisimpiin 5G-suunnitelmiin.

ITU selvitti: Ruotsi jyrää esineiden internetissä

Suomella on paljon kirittävää, mikäli aiomme ottaa Ruotsin kiinni esineiden internetin kehityksessä, paljastaa kansainvälisen televiestintäliitto ITU:n selvitys. Suomi tulee Kauppalehden tekemän uutisen mukaan perässä neljäntenä Uuden-Seelannin ja Norjan jälkeen.

5G-verkkoja nykyistä korkeammille taajuuksille

Viime perjantaina Genevessä päättynyt televiestintäliiton ITUn radioviestintäkonferenssi WRC-15 osoitti lisää taajuuksia langattomalle laajakaistalle. Konferenssissa päätettiin aloittaa tutkimukset aiempaa korkeampien taajuuksien käytöstä 5G-yhteyksiin.