VTT kehitti siirrettävän vetyvoimalan

VTT on kehittänyt siirrettävän polttokenno-elektrolyyserin, joka tuottaa vetyä ja vedystä sähköä päästöttömästi peräti 80–90 prosentin hyötysuhteella. Pienikokopisen vetyvoimalan avulla vedystä tulee päästötön polttoaine, jos sähkö on tuotettu päästöttömästi.

Vetyä on tuotettu perinteisesti fossiilisista raaka-aineista, kuten maakaasusta, mutta sitä voidaan tuottaa myös elektrolyyserissä hajoittamalla vesi vedyksi ja hapeksi sähkövirran avulla.

”Kehitimme polttokenno-elektrolyyserijärjestelmän eli reversiibelin polttokennojärjestelmän, joka tuottaa vetyä ja päinvastaiseen suuntaan käytettäessä sähköä. Laite voi toimia esimerkiksi tuulivoimalan yhteydessä, jolloin ympäristöystävällinen tuulisähkö voidaan varastoida vedyksi ja palauttaa taas sähköksi kulutushuippujen aikana’’, kertoo tutkija Ville Saarinen VTT:n polttokennotiimistä.

Laite mahtuu konttiin, ja se on Saarisen mukaan helppo viedä myös ajoneuvojen tankkausasemalle tai liittää kemianteollisuuden prosessiin, joka käyttää vetyä raaka-aineena.

Kaupalliset elektrolyyseriteknologiat perustuvat joko alkaliteknologiaan tai PEM-teknologiaan (Proton Exchange Membrane), jota käytetään myös polttokennoautoissa. Sillä on päästy noin 60 prosentin hyötysuhteeseen, eikä kaksisuuntainen käyttö ole mahdollista. VTT:n tiimi käytti kiinteäoksidi- eli SOC-teknologiaa (Solid Oxide Cells).

Toisin kuin PEM-polttokenno, VTT:n reversiibeli kiinteäoksidipolttokenno (rSOC) voi hyödyntää vedyn ohella myös suoraan muita polttoaineita, kuten maakaasua tai biokaasua, siis metaania. Polttoainejoustavuus voi osoittautua hyvinkin merkittäväksi tekijäksi seuraavan 20 vuoden aikana siirryttäessä vaiheittain kohti päästötöntä energiajärjestelmää.

Tällä hetkellä vedyn valmistusta kiinteäoksiditeknologialla jarruttaa ennen kaikkea hinta. Kiinteäoksidikennojen valmistuksessa ei käytetä esimerkiksi kalliita platinakatalyyttejä, kuten PEM-kennoissa, mutta keraamisten elektrolyyttien ja niistä koottujen kennojen valmistus on teknisesti vaativaa.

VTT:n polttokennotiimi kehitti polttokenno-elektrolyyserijärjestelmän osana kolmivuotista BALANCE-EU-projektia, joka päättyy tämän vuoden marraskuussa.

Lisää: BALANCE-EU (LINKKI)