Smart City Week 2020 esittelee tulevaisuuden älykaupunkikehitystä

Tampere Smart City Week esittelee tulevaisuuden älykaupunkikehitystä useissa eri tapahtumissa lauantaista lähtien koko ensi viikon. Tapahtumissa pääsee tutustumaan muun muassa, miten tulevaisuuden älykkään kaupungin ratkaisuja luodaan uusimmalla digi- ja dronetekniikoilla.

Älykaupunkikehitys etsii uusia ratkaisuja asukkaiden saataville sujuvan arjen mahdollistamiseksi. Muutos kaupunkilaisen ympärillä saattaa lähivuosina tapahtua huomaamattomasti, vaikka se on monipuolisen tutkimus- ja kehitystyön tulosta.

”Viikon tärkeä tavoite vahvistaa yritysten, yliopistojen, tutkimuslaitosten ja kaupunkien välistä yhteistyötä. Tämä edesauttaa uusien kansainvälisesti skaalattavissa olevien älykkäiden kaupunkiratkaisujen sekä liiketoimintamalleja syntymistä,” kertoo Tampereen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn -palvelualueen johtaja Teppo Rantanen.

Esimerkiksi lauantaina Tampere-talolla Tiedon valoa -tapahtumassa sitä, mitä kaikkea älykäs kaupunki voi tarkoittaa. Tapahtuman avulla pääsee tutustumaan uusiin palveluihin, sovelluksiin ja käytännön asioihin, joita älykaupunkikehitykseen liittyy.

Drone-kopterit voivat toimia myös pakettien kuljetuksessa. Kuvituskuva: Mercedes-Benz.

Maanantaina ja tiistainaina 26.-27.1 järjestetään tapahtuma, jossa käsitellään dronien ja sähkölentokoneiden käyttöä ympäristön suojelemisessa ja työmaiden tuottavuuden parantamisessa.

Drone-tapahtumassa asiantuntijapuhujina ovat muun muassa Jari Oja,Tamperen yliopisto, Maria Fiskerud, Nordic Network for Electric Aviation, Tomi Oravasaari, Helsinki Electric Aviation Association, Fabrice Saffre, VTT, Antti Perttula, TAMK sekä Heidi Heinonen, Forum Virium.

Tiistaista torstaihin 28.- 30.1. Finnkino Plevna & Vooninkissa järjestetään Smart City Mindstrek 2020 -tapahtuma, jossa on ohjelmaa kolmelle päivälle, 10 teemaa, yli 80 puhujaa, noin 1500 vierailijaa. Konferenssin pääpuhuja on kansainvälisen Open & Agile Smart Cities (OASC) -järjestön puheenjohtaja tohtori Martin Brynskov.

Muita ovat  Pekka Sivonen, Business Finland, Pasi Toiviainen Aalto yliopisto, Jaakko Lampinen ja Jarmo M Koponen, YLE, Anne-Marie Välikangas, Valtiovarainministeriö, Matti Kuittinen Ympäristöministeriö ja Tatu Pahkala, Työ- ja elinkeinoministeriö.

Lisää: Tampere Smart City Week 2020 -ohjelma (LINKKI)

Kuvituskuva: Hyundai