3G-verkko ajetaan alas – taajuudet 4G-käyttöön

Matkapuhelintekniikoissa ollaan siirtymässä 4G- ja uusimpana 5G-verkkoihin. Elisa kertoi pitävänsä 3G-verkon käytössä vielä vuoden 2023 loppuun saakka, jonka jälkeen 3G-taajuudet siirtyvät 4G-verkkoihin. Perinteinen 2G-verkko jatkaa edelleen toimintaansa.

Muutos ei silti Elisan mukaan edellytä puhelinten vaihtoa ja muista laitteista vain aniharvat, kuten vanhat riistakamerat ja yli 10 vuotta vanhat tabletit, toimivat ainoastaan 3G-verkossa.

Myös joissain yritysasiakasratkaisuissa, kuten osassa maksupäätteitä, käytetään 3G-verkkoa. Jo nykyisin 3G:n käyttö on Elisan mukaan jo nyt hyvin vähäistä ja se laskee entisestään ja vapautuva kapasiteetti valjastetaan uudemman verkkoteknologian käyttöön

Vuoden 2023 jälkeen ne asiakkaat, joilla on käytössään esimerkiksi 3G:tä tukeva puhelinlaite, siirtyvät käyttämään automaattisesti 2G-verkkoa. 2G-verkon toiminta jatkuu ennallaan.

Laitteiden ikääntymisen myötä niiden uusiminen tulee asiakkailla joka tapauksessa todennäköisesti ajankohtaiseksi jo ennen pitkän siirtymäajan päättymistä. Monet laitteet ikääntyvät ennen siirtymäajan päättymistä

Kuvituskuva: Shutterstock