Suomalaiset hakivat vähemmän patentteja – Nokia kahdeksas

Viime vuonan suomalaisyritykset jättivät Euroopan patenttivirastolle (EPO) vähemmän patenttihakemuksia kuin vuosi sitten. Määrä laski 1,4 prosenttia (1728:sta 1703:een) edelliseen vuoteen verrattuna. Tieto selviää tänään julkistetusta Euroopan patenttiviraston vuosiraportista.

Suomessa jätettyjen EPO-patenttihakemusten määrän lasku johtui pääasiassa teknologiatoimialan, digitaalisen viestinnän, patenttihakemusten laskusta (-19 %). Tosin 2019 digitaalisen viestinnän patenttihakemusten määrän lasku pysähtyi ja oli täsmälleen sama kuin edellisenä vuonna.

Televiestinnän vahvan kasvun lisäksi (+24,1 %) Suomen patenttitilastot vuodelta 2019 osoittavat erityisen voimakasta tulosta läheisesti digitaaliseen viestintään liittyvässä mekaanisessa suunnittelussa.

Kaikkiaan EPOon tulleiden digitaaliseen viestintään liittyvien patenttihakemusten määrä kasvoi viime vuonna merkittävästi. Näihin kuuluvat muun muassa langattomien 5G-verkkojen käyttöönotossa kriittiset teknologiat.

Suurimmat EPOlta patenttia hakeneet yritykset digitaalisen viestinnän alalla vuonna 2019 olivat Huawei, Ericsson ja Qualcomm.

Nokian sijoitus oli kahdeksas.  Nokia oli 733 patenttihakemuksellaan lähes samalla tasolla kuin vuonna 2018 (738), jolloin sen tekemien hakemusten määrä oli laskenut 20 prosenttia.

Eurooppalaisia enemmän kiinalaiset yritykset vastasivat suurelta osalta digitaalisen viestinnän kasvusta (+65 %). Myös yhdysvaltalaiset (+15 %) ja eteläkorealaiset (+ 36 %) yritykset kasvoivat vahvasti. Näihin verrattuna eurooppalaisten yritysten kasvu oli tällä alalla maltillista (+3 %).

Ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen digitaalinen viestintä oli patenttihakemusten määrässä suurin alue. Sen kasvu oli ylivoimaisesti voimakkainta (+19,6 %) ohittaen terveysteknologian (kasvu +0,9 %), joka oli ollut patenttihakemusten määrällä mitattuna suurin teknologia-ala vuodesta 2006 lähtien.

Kaikkiaan Euroopan patenttivirastoon tuli eri Euroopan maista vuonna 2019 yli 181 000 patenttihakemusta, mikä oli kaikkien aikojen suurin määrä. Kasvua vuoteen 2018 verrattuna oli neljä prosenttia.

Lisää: Euroopan patenttiviraston vuosiraportti 2019 (LINKKI)