Mobiiliverkkoissa on kapasiteettia myös poikkeustilanteisiin

Suomen siirryttyä paljolti etätöihin ja koulujen sulkeuduttua tietoliikenneverkkojen käyttö on laajentunut voimakkaasti. Mobiiliverkkojen puhe- ja datakäyttö ovat kasvaneet korona-viruksen aiheuttamien toimien seurauksena. Silti operaattorit lupaavat verkkojen  toimivan myös poikkeustilanteissa.

DNA:n kertoi eilen, että heidän mobiiliverkkoon on varattu tavallisesti runsaasti kapasiteettia, sillä mitoitukset tehdään aina kovimman käyttöpiikin mukaan. Verkkojen hallintaa on DNA:lla hajautettu koronaviruksen vuoksi fyysisesti eri sijainteihin, jotta toimintavarmuus voidaan taata epidemiatilanteen pahentuessakin.

DNA:lla operoinnin työntekijöitä on myös ohjeistettu tekemään etätöitä, jotta he eivät sairastuta toisiaan. Varautumista on tehty myös hankkimalla varaosia verkkoelementtien huoltamiseksi.

Verkoissa on nyt nähtävissä selvä kasvu puheminuuttien määrässä ja datankäytössä viime viikon lopulla. Alkuviikon etätyöpiikki näkyy jo datamäärässä DNA:lla. Telian verkossa maanantaina käyttö nousi 30 prosenttia edelliseen maanantaihin verrattuna. Dataliikenteen kasvu oli samaan aikaan 16 prosenttia.

Suurin osa verkkojen kuormasta tulee liikkuvasta kuvasta eli suoratoistopalveluista ja tv-sisällöistä. Verkot kestävät nykyliikennettä hyvin perinteiseen ruuhka-aikaan eli iltaisin; jos videoneuvottelut tai videon katselu lisääntyy päivällä, verkot kyllä kestävät senkin”, Telian verkoista vastaava johtaja Sami Siiki vahvistaa.

Siiki haluaa kuitenkin huomauttaa, että jos kaikki toimistotyöntekijät ja koululaiset siirtyvät koteihin ja keskittyvät esimerkiksi videoiden katseluun, muuttuu verkon kuormitus alueellisesti paljon, jolloin ruuhkia voi jossain ilmetä.

”Verkon kapasiteettia isompi kysymys on kuitenkin turvallisen etäyhteyden takaavien VPN-lisenssien riittävyys yrityksissä ja muut etätyökäytännöt turvallisen tiedon käsittelyn varmistamiseksi”, Siiki huomauttaa.

5G-verkon ohessa lisää 4G-kantavuutta

Teleoperaatorit rakentavat uutta 5G-verkkoa nopeasti. DNA:n 5G-verkko on laajentunut nyt pääkaupunkiseudulla Sipooseen, Espooseen sekä uusille alueille Helsingissä ja Vantaalla. Samalla DNA lisää edelleen myös 4G-verkon kapasiteettia merkittävästi.

Kuva: DNA

Päivitetty