Kestäviä elektroniikkaratkaisuja älyvaatteisiin

Oulun yliopiston, VTT:n ja sykemittarivalmistaja Polar Electron tutkijat ovat kehittäneet elektrodiratkaisuja, jotka voidaan sisällyttää osaksi vaatekappeleita ja jotka kestävät käyttöä ja kulutusta. Uusimmat tulokset perustuvat elektroniikan rullalta rullalle painotekniikkaan.

Uudet edulliset ja luotettavat elektrodien valmistusmenetelmät ovat välttämätöntä tulevaisuuden älyvaatteiden kehittämisen kannalta.

”Tämän yhteistyöprojektin tulokset tuovat meidät askeleen lähemmäksi älyvaatteita, jotka tarkkailevat terveyttämme sekä ympäristöämme ja joiden ulkonäkö ja ominaisuudet ovat muunneltavissa toiveidemme mukaan”, sanoo tutkimusprojektin johtaja dosentti Rafal Sliz.

Sliz korostaa tutkimuksen toista tärkeää näkökohtaa: tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa, kun suunnitellaan kestäviä älyvaatteita, joissa ympäristöystävälliset ja biohajoavat materiaalit voivat korvata muovit ja haitalliset aineet.

”Vaikka elektroniset laitteet ovat olleet käytössämme jo pitkään, niiden käytettävyyttä vaatteissa on rajoittanut joustamattomuus ja alttius rikkoontua vaihtelevissa olosuhteissa, joita kohtaamme arjessa’’, sanoo professori Tapio Fabritius, joka johtaa tutkimusprojektin suorituspaikkana toiminutta Optoelektroniikan ja mittaustekniikan yksikköä.

Tutkimus osoittaa, kuinka joustavan elektroniikan  ongelmat voidaan ratkaista ja siten parantaa jokapäiväistä elämäämme.

”Rullalta rullalle (engl. roll-to-roll) -painotekniikka mahdollistaa elektronisten osajärjestelmien tulostamisen nopeasti ja suurille pinta-aloille lähes sanomalehtipainoa vastaavalla tavalla”, kertoo painatuskokeita valvonut VTT:n tutkija Olli-Heikki Huttunen.

Lisää: Reliability of R2R-printed, flexible electrodes for e-clothing applications, Rafal Sliz, Olli-Heikki Huttunen, Elina Jansson, Juhani Kemppainen, Jyrki Schroderus, Marika Kurkinen & Tapio Fabritius. Nature npj Flexible Electronics 1.7.2020 (LINKKI).