Uutuuskirja palvelurobotiikasta

Tamperelaisen Vastapainon julkaisema ’’Robotin hoiviin?’’ tarkastelee uudenlaisten palvelurobottien käyttöönottoon liittyviä sosiaalisia ja eettisiä haasteita yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmista.

Tulevaisuuden yhteiskuntien toimivuuden perustuessa yhä enemmän ohjelmisto- ja laiterobotiikkaan joudutaan pohtimaan teknologian lisäksi myös sosiaalisen ja yhteiskunnallisen vallankäytön ydintä.

Kirjassa pohditaan miten älykkäiksi ja oppiviksi kutsuttuja laitteita sovelletaan esimerkiksi vanhusten hoidossa ja sosiaali- ja terveyspalveluissa tai miten niitä käytetään koulujen pedagogisina laitteina lasten oppimisessa.

Näennäisestä neutraaliudestaan huolimatta teknologia on kirjan mukaan myös poliittinen voima. Teknologian avulla muokataan ihmisten arkea, työtapoja ja lopulta yhteiskuntia usein perustavilla tavoilla.

Robottikehityksen ohjaus vaatii kirjan mukana myös teknologian tietoisempaa demokraattista ennakointia. Megatrendit kuten robotisaation aalto vetävät puoleensa myyttejä ja hypetystä.

“Ehdottaisinkin, että vasta kun roboteille on annettu taakat kannettavaksi ja lääkkeet laskettavaksi, katsottaisiin toisiko lisäarvoa myös se, että ne osaisivat puhutella meitä nimeltä”, sanoo kirjan yksi tekijä Tuuli Turja.

Teoksen kirjoittajat ovat yhteiskuntatieteellisen ja filosofisen teknologiatutkimuksen, hoivatutkimuksen ja työelämän tutkimuksen sekä filosofian ja etiikan tutkimuksen asiantuntijoita. Tamperelaisen kustannusosakeyhtiö Vastapainon suurin omistaja on Osuuskunta Vastapaino.

Lisää: Robotin hoiviin?, toim. Tuomo Särkikoski, Tuuli Turja ja Jaana Parviainen, Vastapaino 2020, nid. 288 sivua, tunnus 9789517688093 (LINKKI).

Kuvituskuva: Samsungin AI-robotti