Robotteja ja tekoälyä uuden ajan siivoukseen

Kotien lisäksi tulevaisuudessa yhä useampi siivousalan työntekijä saa työkaverikseen joko robotin tai tekoälyllä työtä ohjaavan sovelluksen. Niitä esitellään 24.  toukokuuta alan teknologia- ja robotiikkapäivillä Keravan Keuda-talolla. Seminaariannin lisäksi tarjolla on myös teknologiademoja.

Sairaaloihin lisää palvelu- ja ohjelmistorobotteja

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestelmissä uuden sukupolven tietojärjestelmillä, tekoälyllä ja robotiikalla on Jyväskylän yliopiston selvityksen mukaan keskeinen rooli. Ne voivat lisätä välittömän hoitotyön osuutta ja korvata esimerkiksi ihmistyövoiman rutiinitehtävissä niin toimistoissa kuin hoitotehtävissäkin.

Uutuuskirja palvelurobotiikasta

Tamperelaisen Vastapainon julkaisema ’’Robotin hoiviin?’’ tarkastelee uudenlaisten palvelurobottien käyttöönottoon liittyviä sosiaalisia ja eettisiä haasteita yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmista.

Hallitus tökkii robotteja liikkeelle

Valtiovalta haluaa vauhdittaa uudenlaisen robotiikan ja automaation hyödyntämistä Suomessa. Tavoitteena on nostaa muutamassa vuodessa Suomi huippumaiden joukkoon robotiikka- ja automaatiokehityksessä. Erityisesti palvelurobotiikka ja liikenne kiinnostavat.