Puutarhojen innovaatiopalkinto langattomalle anturiverkolle

Mynämäkeläisen kauppapuutarhuri Vesa Keskitalo on saanut suomalaisen puutarha-alan innovaatiopalkinnon. Hänen langaton anturiverkko loi pohjan ohjausjärjestelmälle, joka pystyy älykkäästi ohjaa  kasvihuoneen olosuhteita. Innovaatiopalkinnot jaettiin kaikkiaan neljälle.

Vesa Keskitalo piti eilen järjestön vuosikokouksen yhteydessä myös esityksen ’’Kytke kasvihuone pilveen – langattomien sensoriverkkojen mahdollisuudet’’. Muita tekniikka-aiheisia seminaariaiheita olivat led-valaistus ja lohkoketjut.

Keskitalon lisäksi vuoden suomalainen puutarha-alan innovaatiopalkinnon saivat otsonin käytöstä kasvinsuojeluun professori Risto Tahvonen yhteistyössä Happico Oy:n kanssa sekä EOD Europe.

Otsoni soveltuu hyvin kasvihuoneviljelyyn, sillä se hajoaa tavalliseksi, hengitettäväksi hapeksi. Hajotessaan otsoni ei jätä jäämiä eikä aiheuta muita riskejä. Otsoni on tehokas ja edullinen torjuntakeino kasvintuhoojia vastaan.

Neljäntenä innovaatiopalkinnon sai Bionido Oy muovin käytön vähentämiseen ja korvaamiseen tähtäävästä muovittomasta taimikasvatusruukusta. Bionidon tuotteen voi käytön jälkeen kompostoida. Kompostoidun tuotteen voi taas vastaavasti käyttää maanparannusaineena.

Kaikki palkitut innovaatiot edistävät alan järjestön mukaan entistä ympäristöystävällisempää suomalaisen lähiruoan tuotantoa. Kaikkiaan palkinnon hakijoita oli 17 ja puutarha-alan innovaatiopalkinto jaettiin nyt toista kertaa. Tunnustukset jaettiin 29.10.2020 Kauppapuutarhaliiton Uuden tekniikan päivässä.

Lisää: Puutarha-alan uuden tekniikan päivän 5.0 ohjelman aiheet (LINKKI).

Kuvituskuva: Shutterstock