Nokian kännykät osana uutuusnäytelmää

Ohjaaja Mikko Koukin mielessä jo vuosikymmenen ajan kypsynyt näytelmä Nokiasta nähdään ensi viikolla Turun Kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Viihdyttävä esitys kertoo uudella tavalla kaikille suomalaisille tutun tarinan, jossa saadaan ja menetetään lähes kaikki.  Mukana lyhyt videotallenne näytelmän taustoista.

Moni suomalainen oli rakentamassa, tai vähintäänkin seurasi sivusta, Nokian kansainvälistymistä ja matkapuhelinten maailmanvalloitusta. Lähes uskomattomia käänteitä tarinassa riitti sekä ennen menestystä että sen jälkeen. Suomalaisella sisulla on ennenkin saavutettu suuria.

Uuden Nokia-näytelmässä toistuva unelman syrjästä kii -lausahdus ja sinnikkyys veivät yhtiön ykkösjohtajan Jorma Ollilan ensin ulkomaille opiskelemaan ja lopulta yritysmaailman huipulle asti. Koulutukseen satsannut yhteiskunta tarjosi Nokialle alustan, jolta ponnistaa maailman markkinajohtajaksi.

Nokian kulta-aikaa olivat myös värikkäät kännyköiden lisäkuoret, joita näytelmän johtoryhmä ihailee etualalla Jorma Ollilaa näyttelevä Taneli Mäkelän esittelemänä. Kuva: Turun kaupunginteatteri /Otto-Ville Väätäinen.

Näytelmän ohjanneen Mikko Koukin mielestä Nokian vaiherikas tarina ansaitsee oikeutetusti paikkansa parrasvaloissa. ’’Eikä sen tarina ole suinkaan vielä ohi, mutta tässä näytelmässä käsitellään ne ensimmäiset 155 vuotta”, Kouki kommentoi nyky-Nokiankin menoa.

Nokia-näytelmän on kirjoittanut Sami Keski-Vähälä. Tarinan keskiössä ovat ihmiset Nokian nousun ja täpärän pelastumisen takana. Esitys näyttää esimerkiksi, miten vaikeaa johtaminen on ja miltä tuntuu saavuttaa unelmansa kovalla työllä ja nähdä sen sitten lipeävän otteestaan.

Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollilan roolissa näytelmässä on  Taneli Mäkelä ja uuden ajan edustajana Risto Siilasmaana Olli Rahkonen.

Muissa rooleissa pörssikursseista, algoritmeista, kilpailijoista ja toisistaan ottavat mittaa muun muassa Anna Victoria Eriksson, Minna Hämäläinen, Mika Kujala sekä Applen Steve Jobsina Stefan Karlsson ja Microsoftin Bill Gatesina Kimmo Rasila ja Carl-Kristian Rundman.

Lisää: Nokia-näytelmän kantaesitys tapahtuu 25.11.2020 Turun Kaupunginteatterin päänäyttämöllä (LINKKI),  aiemmat uutiset näytelmään liittyen (LINKKI), ohjaaja Koukin video (LINKKI) sekä Jorma Ollilaa näyttelevän Taneli Mäkelän haastattelu (LINKKI) sekä Helsingin Sanomien 26.11.2020 ilmestynyt arvio näytelmästä (LINKKI). Lisää Nokia-historiaa ja siitä tehdyistä elokuvista (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä.

Aloituskuva: Kuvassa vasemmalta Nokian Jorma Ollilaa näyttelevä Taneli Mäkelä ja Pertti Korhosena karvahattuinen Carl-Kristian Rundman. Kuva: Turun kaupunginteatteri /Otto-Ville Väätäinen.

Päivitetty 26.11.2020