Kyberhyökkäykset tuovat kasvavasti kuluja

Etlan tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että suomalaisyrityksissä tietovuotoja raportoidaan yli kolme kertaa enemmän kuin keskimäärin Euroopassa. Etlan mukaan hyökkäyksistä aiheutuvat kokonaiskustannukset kasvavat myös määriäkin nopeammin. Ja samaan aikaan turvaosaajista on edelleen puutetta vaikka tietoturva voisi olla suomalaisille yrityksille  uusi kasvu- ja profiloitumisalue.

Viime vuonna kyberhyökkäyksen kohteeksi joutuminen maksoi suuryrityksille arviolta keskimäärin 4,6 miljoonaa dollaria (n. 3,8 miljoonaa euroa), siis yli 50 prosenttia enemmän kuin vain vuotta aiemmin.

Suomessa tietoturvaongelmat näyttävät aiheuttavan yrityksille erityisen paljon haasteita. Tietovuodot olivat suomalaisyrityksissä viime vuonna jopa kolme kertaa yleisempiä kuin Euroopassa keskimäärin, ja joka kuudes suomalainen suuryritys oli joutunut tietovuodon kohteeksi.

Vaikka yritysten varautuminen kyberuhkiin on kokonaisuutena parantunut viime vuosista, Suomi on jäämässä kehityksessä jälkeen esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna, tutkimus kertoo.

Kyberturvassa piilee Suomelle myös mahdollisuus, sillä kyberturvallisuustuotteiden ja -palveluiden kysyntä lisääntyy jatkuvasti ja niiden liikevaihdon on ennustettu kasvavan noin kymmenen prosentin vuosittaista vauhtia.   Vuonna 2017 kyberturvayritysten liikevaihdoksi arvioitiin globaalisti noin 125 miljardia euroa.

Suomessa kyberturvallisuusalan kasvua ja mahdollisuuksia jarruttaa kuitenkin akuutti osaamispula. Etlan tutkijat korostavatkin, että koulutuspolitiikalla on syytä varmistaa, että tietoturva-asiantuntijoita valmistuu Suomessa riittävästi etenevän digitalisaation tarpeisiin.

Mahdollisuus voi tulla tutkijoiden mukaan myös toista kautta. Kyberturvallisuudella voi hyvinkin olla kasvava merkitys ostopäätöksissä. Mikäli esimerkiksi verkkokauppaa ei koeta turvallisena, potentiaalisten asiakkaiden ostot kohdistuvat muualle.

Lisää: Juri Mattila, Jyrki Ali-Yrkkö, Timo Seppälä, Kyberuhat yleistyvät – Miten Suomen yritykset pärjäävät?, Etlan muistio 93, 10 sivua  (LINKKI, pdf).

Kuvituskuva: Shutterstock