Paikannukseen lisää varmuutta tekoälyllä

Helsingin yliopisto ja Paikkatietokeskus kehittävät uudessa tutkimushankkeessa tekoälysovelluksia, joilla voidaan tehdä satelliittien paikannusta luotettavammaksi ja turvata tarkka paikannus myös häiriötilanteissa. Paikkatietokeskuksen johtamassa hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopiston lisäksi VTT. Hanke on Suomen akatemian rahoittama ja se päättyy marraskuussa 2023.

Nykyaikana ilman satelliittien välittämiä aikasignaaleja maailma pysähtyisi. Paikannus perustuu tarkalle ajan mittaukselle. Lisäksi tarkkaa aikaa tarvitsevat paikannuksen lisäksi ratkaisuihinsa finanssijärjestelmät, sähköverkko ja mobiiliverkko, sekä monet muut yhteiskunnan kriittiset infrastruktuurit.

Uuden tutkimushankkeen nimi on Paikkatiedon turvallisuus ja saatavuus kriittisille infrastruktuureille. Paikkatietokeskuksen johtamassa hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopiston lisäksi valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT. Hanke on Suomen akatemian rahoittama ja se päättyy marraskuussa 2023.

Tutkimushankkeessa kehitetään tarkan ajan ja paikannuksen luotettavuutta ja saatavuutta.  Helsingin yliopisto ja Paikkatietokeskus kehittävät hankkeessa tekoälysovelluksia, joilla voidaan tehdä paikannusta luotettavammaksi ja turvata tarkka paikannus myös häiriötilanteissa.

Tutkijat tulevat hyödyntämään syväoppimista, jotta signaalien poikkeamia voidaan havaita ja tulevaisuudessa ennustaa tilanteita, joissa aikapalvelu ja paikannus eivät toimi.

’’Syväoppiminen on mullistanut tutkimusta ja kehitystä useilla aloilla ja tuonut valtavia parannuksia järjestelmien suorituskykyyn. Nyt aiomme kehittää uraauurtavia menetelmiä satelliittipaikannuksen turvaamiseksi sen avulla’’, kertoo apulaisprofessori Laura Ruotsalainen Helsingin yliopistosta.

Projektissa kehitetään menetelmiä myös tarkkaan, laajoilla alueilla toimivaan ja satelliittiriippumattomaan ajan määritykseen. Kuituverkko on yksi mahdollisuus, mutta VTT:n  akatemiatutkija Thomas Fordell mukaan rajallinen satelliitteihin verrattuna. Siksi tarvitaan satelliittiajalle varajärjestelmä, joita ei kuitenkaan vielä ole Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen osastonjohtaja Sanna Kaasalaisen mukaan.

Paikannuksen ja ajan perustaa eli koordinoitua yleisaikaa (UTC), eli maailmanaikaa, ylläpitävät maailmalla kansalliset metrologialaitokset satojen atomikellojen avulla. Suomessa yleisaikaa ylläpitää VTT MIKES. Suomi on saamassa vuodesta 2024 myös suojatut paikannusyhteydet eurooppalaisesta Galileo-satelliittijärjestelmästä yhdysvaltalaisen GPS:n lisäksi. Muita paikannusjärjestelmiä ovat kiinalaisten BeiDou ja venäläisten Glonass.

Lisää: aiemmat atomikelloihin (LINKKI) ja satelliittipaikannukseen liittyvät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuvituskuva: Galileo/ESA