Otaniemen tutkimusreaktori puretaan 2022 – polttoaine Yhdysvaltoihin

Suomen ainoa tutkimusreaktori FiR1 Espoon Otaniemessä päästään purkamaan ensi vuoden lopulla. Sen käyttämä polttoaine on jo toimitettu Yhdysvaltoihin Denveriin, jossa sijaitseva tutkimuskeskuksen reaktori voi jatkaa toimintaansa Suomesta saamallaan polttoaineella useita vuosia.

Otaniemessä sijaitseva VTT:n FiR 1:n 1960- ja 1970-luvuilla hankittua polttoainetta ei käytetty likimainkaan loppuun ennen reaktorin käytön lopettamista.  VTT lopetti FiR 1:n käytön jo vuonna 2015.

Kuva: Fortum/Meeri Utti

Viime vuonna VTT teki viime vuonna Fortumin kanssa sopimuksen reaktorin purkamisesta ja muista käytöstäpoiston palveluista. Fortum aloittaa FiR 1 -reaktorin purkamisen vuoden 2022 lopulla.

Vuonna 1962 käyttöön otettu FiR 1 -reaktori auttoi monivaiheisen historiansa aikana muun muassa kuukivien tutkimuksessa, kullan etsinnässä, syöpähoidoissa ja ennen kaikkea se on toiminut keskeisenä ydinenergian koulutus- ja tutkimustyön laitoksena.

Tutkimusreaktori tuo vielä purkuvaiheessaankin arvokasta kokemusta tulevina vuosikymmeninä toteutettaviin suomalaisten ydinvoimalaitosten käytöstäpoistoihin. VTT on myös koonnut yhteen useiden suomalaisten yritysten osaamista erilliseen dECOmm-hankkeeseen, joka tähtää kansainvälisille ydinvoimaloiden purkumarkkinoille.

Kuva: FiR 1:n polttoaine-elementtejä pakattuina massiivisen kuljetussäiliön sisällä käytettävään koriin. Kuva on otettu reaktorin altaassa, jonka vesi suojaa tehokkaasti säteilyltä. Kuva: VTT.