Digita ostaa IoT-käyttöön lisää antennimastoja

Digita ostaa sähköyhtiö Carunalta IoT-verkkoaan varten käytöstä poistuvia antennimastoja. Eteläisimmät ovat Espoon Leppävaarassa ja Turun saaristossa Korppoossa ja pohjoisimmat mastot ovat Posiolla. Tammikuussa yritys osti Cinialta jo noin 100 tietoliikennemastoa.

Digita aikoo hyödyntää mastoja osana yrityksen maanlaajuista IoT-verkkoa ja tarjoamaan laadukkaita infrapalveluita myös muille tietoliikenneoperaattoreille.

”Mastoinfrastruktuurin merkitys kasvaa uusien teknologioiden kuten 5G:n ja sen mahdollistamien palveluiden myötä.”, sanoo Digitan operatiivinen johtaja Markus Ala-Hautala.

Aiemmin mastot ovat toimineet sähköverkon hallinnassa ja siirtäneet radiolinkillä tietoa Carunan käyttökeskuksen ja sähköasemien välillä. Nyt radioyhteydet on nyt uusittu valokuitu-, satelliitti- ja mobiiliyhteyksillä, joten sähköyhtiöllä ei ole vanhoille mastoille enää käyttöä.

Viimeksi Digita osti tammikuussa valtion pääosin omistamalta Cinialta yrityksen mastoliiketoiminnan. Kaupan myötä Digitalle siirtyi noin 100 tietoliikennemastoa nykyisten koko maan kattavan yleisradio- ja teleantenniverkoston lisäksi.

Kuva: Caruna