Robottiautojen kehittäjä laajentaa Kuopioon

Itseohjautuvia autoja kehittävä Unikie perustaa uuden kehitysyksikön Kuopioon. Uusi yksikkö tulee vahvistamaan yhtiön omaa tuotekehitystä niin myös palvelemaan muun muassa Ponssea koneteollisuuden tuotekehitystarpeita. Yritys tavoittelee Kuopioon minimissään 25 henkilön tiimiä.

Unikien Kuopion pisteessä tullaan kehittämään autoon teknologiaa, jonka avulla auto pystyy ajamaan itsenäisesti ilman kuljettajaa. Kyseessä on teknologiayhtiö Unikien keihäänkärkituote, jota käytetään tällä hetkellä jo suljetuissa ympäristöissä, esimerkiksi autovalmistajien tehtaissa.

”Sulautettu ohjelmistokehitys yhdessä koneavusteisen datanhallinnan kanssa ovat keskeinen osaamisalueemme, mihin kasvava Oulun yksikkömme on keskittynyt. Kuopion yksikön tarkoitus on toimia Oulun satelliittiyksikkönä tukemassa tämän osaamisalueen kehitystä”, kertoo Unikien toimitusjohtaja Seppo Kuula.

Unikie tarjoaa asiakkailleen teknisiä alustoja ja tuotekehityspalveluita automaattisesti ohjattavien laitteiden ja reaaliaikaisen prosessiohjauksien sovelluskehitykseen, sekä suojatun datasiirron mahdollistavien verkko- ja päätelaitteiden kehittämiseen.

’’Insinöörimme rakentavat älykästä teknologiaa sekä vaativia sovellusratkaisuja yhdessä asiakkaidemme kanssa, jotta esimerkiksi suomalainen koneteollisuus pysyy markkinoiden eturivissä”, sanoo Seppo Kuula.

Kuva: Unikie