Teknologiateollisuus synkistelee

Loppuvuoden toiveikkaat odotukset suhdanteen kääntymisestä ovat myöhentyneet, kertoo tuore Teknologiateollisuus ry:n tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu. Hyytymisestä kertoo myös lahtelaisen Kempowerin nopeasti heikentyneet vientinäkymät ja äsken aloitetut yt-neuvottelut.

Lisää panoksia tekoälyyn ja puolustukseen – IoT laskussa

Suomalaisten startup-sijoittajien Fiban-verkoston mukaan rahoitushaut ovat kaksinkertaistuneet keväällä. Jo kolmannes perustui ohjelmistoihin ja tekoälyyn. Myös puolustus- ja turvallisuus vahvassa nousussa, kertoo bisnesenkeleiden suomalaisjärjestö. Sen sijaan IoT ja lohkoketjut ovat laskussa suomalais-startupien rahoitushakemuksissa.

Uusi vetäjä sulautettujen ratkaisujen Unikielle

Tamperelaisen sulautettujen ohjelmistojen Unikien toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Juha Ala-Laurila samalla kun nykyinen toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Seppo Kolari keskittyy vetämään yrityksen Yhdysvaltojen myyntiä hallituksen jäsenenä.

Etteplan ostaa auto-ohjelmistojen testausosaamista

Suunnitteluyritys Etteplan vahvistaa asemiaan ostamalla göteborgilaisen Affra AB:n, joka on erikoistunut ajoneuvo- ja kuljetusteollisuuden ohjelmisto- ja erityisesti Hardware in the Loop (HIL) testaukseen.

Ohjelmistoala vetää henkeä rekrytoinneissa

Suomalainen ohjelmistoala vetää henkeä uusien työntekijöiden palkkaamisessa vaikka ala kasvaa edelleen voimakkaasti, kertoo alan toimialajärjestö Software Finland. Taustalla on että yritykset panostavat nyt viime aikojen kehnon taloustilanteen heikentämään kannattavuuteen, minkä seurauksena alan rekrytointi on hidastunut.

Elisa ostaa lisää teollisuuden it-osaamista

Teleoperaattori Elisa kasvattaa teollisuuteen suunnattuja ohjelmistoalueen IndustrialQ-toimintojaan uudella yritysostolla, jonka kohteena on tamperelainen Leanware, joka on keskittynyt tuotannon, toimitusketjun ja logistiikan ohjelmistoihin.

Etteplan ostaa lisää sulautettua IT-osaamista

Teollisuuden suunnittelu- ja konsultointipalveluita tarjoava Etteplan laajentaa toimintojaan Tanskassa ostamalla pienen ohjelmisto- ja sulautetun alueen Strongit ApS:n osakekannan. Osana kauppaa tanskalaisyrityksen omistajille on suunnattu osakeanti.  Edellisen kerran Etteplan osti Tanskasta vuonna 2021 TekPartner-nimisen sulautetun alueen it-yrityksen.

Sähkömoottoripyörään tekoälyä ja uusinta kameranäköä

Suomalaistaustainen Verge Motorcycles on päivittänyt TS Ultra -sähkömoottoripyöränsä uusin konenäköratkaisuin. Mukana on uuden Starmarrer-ohjelmiston lisäksi koneoppimista hyödyntävät tutka-anturit ja kamerat. Uutuus on esillä huomenna Las Vegasissa alkavilla CES24-messuilla.

Tekoälyosaaminen vauhdittaa ohjelmistoyrityksiä – myös autoihin

Suomalaisista ohjelmistoyrityksistä suurin osa ennakoi edelleen toiminnalleen kasvua, kun muu talous yskähtelee. Suomalaisyritysten kasvuluvut ovat alan kattojärjestön uusimman selvityksen mukaan pysyneet miltei ennallaan. Yksi esimerkki on suomalaisyritys Basemark, jossa kehitetään uudenlaista autojen turvallisuutta tekoälyn, konenäön ja lisätyn todellisuuden avulla.

Epec hankki lisää koneiden softa- ja järjestelmäosaamista

Metsäkonevalmistaja Ponssen omistama elektroniikkayritys Epec on hankkinut omistukseen hollantilaisen teknologiayhtiö Bram Engineers B.V:n. Kaupalla varmistuu yritysten pitkäaikainen yhteistyö, jossa ne ovat toimittaneet tuotteitaan ja palveluitaan työkonevalmistajille.