Parempaa laatua musiikin suoratoistoon

Ranskalainen Qobuz tuo uudenlaisen musiikin suoratoisto- ja latauspalvelu suomalaisten ja pohjoismaiden käyttäjien tarjolle.  Palvelu tarjoaa käyttähille  Hi-Res -tason (24bit, aina 192 kHz:iin asti) ja Hifi (CD-laatuista)-tason musiikkia.

Ranskalainen Qobuz on ensimmäisiä suoratoistopalveluista, joka poisti vahvasti pakatut musiikin äänitiedostojen muodot valikoimastaan. Palvelussa ei käytä MP3-tason äänenlaatua eikä se sijoita mainontaa musiikin lomaan. Qobuz on saanut Japan Audio Societyn (JAS) Hi-Res -sertifikaatin.

Qobuz sai alkunsa vuonna 2007 Ranskassa Denis Thebaudin ja Yves Rieselin päättäessä ratkaista heikkolaatuiseksi pakatun äänen ongelman musiikkipalveluissa. Yrityksen mukaan esimerkiksi MP3-muotoon pakattaessa äänenlaatu kärsii niin paljon, ettei kyse ei ole samasta kuin korkealaatuisen pakkaamattoman musiikin kuuntelussa.

Keskittymällä parempilaatuiseen musiikkiin Qobuz tuo yrityksen tiedotteen mukaan saataville laajan valikoiman, josta musiikkia voi hankkia sekä lataamalla että suoratoistona. Vuosien aikana palvelu on kasvanut yli 70 miljoonan kappaleen valikoimaksi ja palvelussa on myös yli 500 000 artikkelia artistien esittelyjä, albumiarvosteluja ja haastatteluja.

Qobuzia suurempia suoratoistotoimijoita ovat Spotify sekä Youtuben, Applen ja  Amazonin musiikkipalvelut.

Kuvat: Qobuz (LINKKI)

Päivitetty