Siirtyykö nettikauppa kokonaan älylaitteisiin?

Koronavuosi räjäytti suomalaisen verkkokaupan rajuun kasvuun, mutta vieläkin suurempi muutos on tulossa, jos on uskominen alan tekniikoita kehittävän Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoskea ja alan etujärjestön Rasmus Roihaa. Heidän mukaan tulevaisuudessa älylaitteet hoitavat jo verkko-ostoksemme.

Vilkas Groupin Markku Korkiakosken mukaan nyt on oikea aika katsoa eteenpäin kaupan, teknologisen kehityksen ja ihmisten käyttäytymisen vuorovaikutusta ja kehitystä kokonaisuudessaan.

”Koronavuoden kasvu oli huikea. Mutta entä jos katsomme kasvun viimeisten 15 vuoden ajalta? Se oli 4900 prosenttia – toisin sanoen verkkokauppa on kasvanut 50-kertaiseksi. Se laittaa kysymään, entäpä seuraavien 15 vuoden aikana?’’, Korkiakoski sanoo.

’’Tekoälyyn pohjaava henkilökohtainen assistentti voi huolehtia simppeleistä hankinnoistamme ja ehdottaa isompia hankintoja esimerkiksi tarjousten perusteella’’, Korkiakoski.

Sama logiikka pätee laajemminkin tulevaisuuden ostoksiin. Varsikin kun Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roihan mukaan koko laiteympäristömme on siirtymässä peruuttamattomalla tavalla verkkoon. ”Kaikki vähääkään arvokkaammat laitteet saavat softasta älykkäitä lisäominaisuuksia, joihin sisältyy esimerkiksi omatoimista varaosien tilaamista, tietysti verkossa’’, sanoo Roiha.

”Ja miksi teollisuus metsästäisi ihmisvoimin hinta-laatusuhteeltaan edullisimpia komponentteja, jos tekoäly voi tehdä sen paremmin?, Korkiakoski kyselee. Hänen mukaansa 15 vuoden sisällä verkon äly dominoi ostamista.

Teollisuudessa verkkoon liitetyt anturit ja etäjärjestelmät voivat hoitaa automaattisesti uusia tilauksia. Myös Roihan mukaan verkkovallankumous etenee yhtä lailla kuluttajapuolella kuin teollisuudessakin.