Electronica22:ssa lähes 70 000 kävijää ja 2144 yritystä

Elektroniikan komponenttijakelijat esittäytyvät ensimmäistä kertaa laajasti koronavuosien jälkeen Münchenin Electronica22-messuilla. Mukana olivat paikallisten komponenttijakelijoiden sekä  isoimpien Avnetin ja Arrowin lisäksi alan nettikaupat. Tapahtumassa oli kaikkiaan 14 näyttelyhallia ja  laaja seminaaritarjonta. Kävijöitä tapahtuma keräsi neljässä päivässä lähes 70 000 ja näytteilleasettajia oli 2144. Tässä myös verkon videolinkki puolijohdeyritysten CEO-paneeliin. Uutista päivitetty 18.11.2022.

Suomi säilytti kakkossijan – verkkokaupassa olemme jäljessä

Suomi sijoittuu digitaalisuuden hyödyntämisessä jo toistamiseen hopeasijalle maiden välisessä vertailussa, ilmenee tuoreesta 2021 Digibarometristä. Ykköspaikalla Suomi on julkisen sektorin vertailussa, ja myös yrityksissä sijoitus on noussut muutaman pykälän. Verkkokaupan kehitys on silti Euroopassa Suomea nopeampaa. Tuotteet ostetaan monesti ulkomaisista verkkokaupoista.

Pakettiautomaateista tulikin kasvualue

Perinteinen postitilaaminen on kokenut uuden renesanssin nettikaupana myötä. Ja samalla pakettien jakelu on saamassa uusia muotoja pakettiautomaattien myötä. Pikapakettitoimijoiden ja postin lisäksi ruotsalainen startup-yritys aikoo tuoda Suomeen uudenlaiset pienikokoiset Budbee Box-automatit ja nettipalvelut.  

Siirtyykö nettikauppa kokonaan älylaitteisiin?

Koronavuosi räjäytti suomalaisen verkkokaupan rajuun kasvuun, mutta vieläkin suurempi muutos on tulossa, jos on uskominen alan tekniikoita kehittävän Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoskea ja alan etujärjestön Rasmus Roihaa. Heidän mukaan tulevaisuudessa älylaitteet hoitavat jo verkko-ostoksemme.

Verkkokauppa.com oli Suomen paras – Zalando maailmalta

Suomalaiset verkkokaupan asiakkaat valitsivat mikroja ja nykyisin laajemmin kodintekniikkaa myyvän verkkokauppa.comin voittajaksi Postin Kantar TNS:n selvityksessä. Kaikken parhaimmaksi nettikaupaksi nousi saksalainen kenkiä ja vaatteita myydä Zalando. Kiintoisaksi Zalandon tekee, että yrityksellä on Helsingissä oma teknologiakeskus.

Netin komponenttijakelijat kisaavat valikoimillaan

Netin suurimmat elektroniikan komponenttikauppiaat kisaavat ostajista entistä laajemmilla valikoimillaan. Perjantaina päättyneillä Electronica2018-messuilla Mouserin Mark Burr-Lonnon kertoi yhtiösä kasvattavansa osatarjontansa yli miljoonaan komponenttiin.

Netin komponenttikauppias laajentaa

Amerikkalainen komponentteja myyvä Mouser Electronics kertoi Embedded World –messuilla uuden huippunykyaikaisen laajennuksen valmistumisesta. Yritys toimittaa elektroniikan komponentteja varastosta yli 170 maahan.

Teollinen internet kiinnosti Teknologia-tapahtumassa

Lokakuun Teknologia15 tarjosi positiivisia signaaleja teollisen internetin mahdollisuuksista ja kävjämäärä nousi hitaan alun jälkeen 14 000 kävijään. Tapahtumassa oli erityisen runsas tarjonta robotiikasta laitteiden internettiin, joiden tärkeyteen piristäjänä latasi toiveita pääministeri Juha Sipilä avajaispuheessaan.