Kesä voi koitua älypuhelimesi kohtaloksi tai sitten ei

Kun älypuhelin kulkee mukana kaikkialle, on selvää, että sille voi käydä myös vahinkoja. Jos puhelin ei kesäisten kommellusten jälkeen käynnisty, heittää moni puhelimensa menemään, vaikka se voisi olla edelleen kunnostettavissa lähes uudenveroiseksi.

Puhelimen kunnostaminen voi olla myös ympäristöteko, koska älypuhelimen valmistus aiheuttaa 85–95 prosenttia laitteen hiilijalanjäljestä. Tämä johtuu siitä, että valmistukseen ja siihen tarvittavien metallien louhintaan kuluu huomattava määrä energiaa.

Kuva: Swappie

Esimerkiksi Applen iPhoneja käytettyjä kännyköitä kauppaava Swappie kertoo ostavansa monenlaisessa kunnossa olevia puhelimia. Rikkoutuneiden näyttöjen ja kuorien lisäksi kalliimpien kännyköiden kunnostaminen voi olla edelleen muutenkin järkevää.

Jos puhelimesta ei itsessään saa toimivaa, voidaan siitä hyödyntää osia ja ainakin kierrättää harvinaiset maametallit. Esimerkiksi Swappiella kun käytetty iPhone saapuu yrityksen Helsingin ja Tallinnan tehtaalle niin se käy läpi 52-vaiheisen tarkastusprosessin.

”Swappien teknikoille mikään inhimillinen ei ole vierasta. Puhelimet ovat esimerkiksi olleet pyykinpesukoneessa tai niitä on yritetty korjailla itse, jolloin emolevyä on sorkittu pikaliimalla. Onpa puhelimen sisältä löytynyt niin koirankarvaa, ihmisten hiuksia ja pieni hyönteinenkin”, kertoo Swappien kuluttajaostoliiketoiminnasta vastaava Mikko Hagelberg.

Myyntiin kunnostettava laite puhdistetaan sisältä ja ulkoa, rikkinäiset osat korjataan ja vaihdetaan, jonka jälkeen puhelin tarkastetaan vielä uudestaan. Swappien huollon käsissä on saaneet uuden elämän monet käytetyt iPhonet, jotka myydään kunnostuksen jälkeen vuoden takuulla. Yritys kertoi viime vuonna myyneensä yli 100 000 kunnostettua iPhone-kännykkää.

Kunnostetuista kännyköistä on tulossa Suomessa kilpailtu bisnes, joka kiinnostaa Swappien lisäksi muitakin  yrityksiä. Uusimpana mukana ovat pienempien huoltojen ja operaattoreiden lisäksi Euroopassa käytettyä elektroniikkaa välittävä Back Market, joka aloitti Suomen toiminnot viime vuoden lopulla.

Lisää: Aiemmat kännyköiden kunnostukseen liittyvät uutisartikkelit (LINKKI).

Päivitetty