Oululainen Tactotek lisensoi IMSE-osaamistaan

Muovin ja elektroniikan pakkaustekniikkaa kehittävä Tactotek on lisenssoinut IMSE Designer -tuotteet saksalaiselle LightWorksille. Yritys kehittää autoihin erilaisia tunnelma- eli niin kutsuttuja ambient-valaistusratkaisuja. 

”Valaistuksen käyttö ajoneuvoissa kasvaa jatkuvasti ja se on merkittävä erottautumiskeino valmistajille’’, sanoo Lightworksin toimitusjohtaja Michael Hoefgren.

Lightworks yhdistää Tactotekin IMSE-teknologiaa ja perinteisten valaistusmenetelmien elementtejä sisä- että ulkovalaistusratkaisuissa. IMSE-teknologia on Hoefgrenin mukaansa arvokas lisä yrityksen designportfolioon.

IMSE-teknologia mahdollistaa Hoefgrenin mukaanvalaistuksen toteuttamisen erittäin ohuissa ja konformisissa kolmiulotteisissa rakenteissa. Näin valaistus voidaan integroida myös epätavallisiin ja tilaltaan haastaviinkin paikkoihin.

Saksalaisyhtiön referensseihin kuuluu esimerkiksi monipuolisen valaistusjärjestelmän toteuttaminen ensi vuoden BMW iX -huippumalliin.

Tactotek on lisensoinut tekniikkaansa useille kulutuselektroniikan ja autoteollisuuden laitevalmistajille. Lisäksi yritys sai vuosi sitten 23 miljoonaa euroa kasvurahaa tekniikan lisensoinnin vauhdittamiseen.

Uuden rahoituksen avulla TactoTek aikoo kasvaa erityisesti autoteollisuudessa ja kuluttajaelektroniikassa. IMSE-teknologian käyttökohteita ovat ohjauspaneelit, toiminnalliset ja valaistusratkaisut autoteollisuudessa, kodinkoneet sekä älykodit.

Lisää: Tactotek Designer ja Builder (LINKKI)) sekä aiemmat Tactotek-uutisjutut Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuvituskuva: Lightworks