Etteplan ostaa lisää ohjelmistojen dokumentointiosaamista

Suunnitteluyritys Etteplan vahvistaa osaamistaan ohjelmistojen teknisessä dokumentoinnissa ostamalla 13 henkilön tamperelaisen Adina Solutionin.  Kyse on jo neljännestä yrityksen ohjelmistoalan yrityskaupasta lyhyean ajan sisään.

Suunnitteluyritys Etteplanille siirtyvä Adina Solutions on keskittynyt erityisesti ohjelmistojen teknisen dokumentoinnin ja sen lokalisoinnin suunnitteluun ja toteutukseen sekä konsultointiin ja koulutukseen. Asiakaskunta koostuu pääasiassa ohjelmisto- ja laitevalmistaja-asiakkaista.

’’Voimme jatkossa tarjota ohjelmistoasiakkaillemme entistäkin merkittävämpää lisäarvoa teknisen dokumentoinnin osaamisellamme”, sanoo Etteplanin teknisen dokumentoinnin ratkaisujen Suomen liiketoimintayksikön johtaja Kimmo Kallio. 

Nykyisin yrityksen palvelut kattavat jo ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut, teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Niiden parissa toimii Suomessa noin 300 henkilöä ja ulkomailla 350.

”Digitalisaation edetessä ohjelmistojen määrä erilaisissa koneissa, laitteissa ja sovelluksissa kasvaa merkittävästi, ja ohjelmistojen teknisen dokumentoinnin osaaminen ja digitaalinen jakelu on entistäkin tärkeämpää”, vakuuttaa Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki.

Etteplan on ostanut yrityksiä nopeaan tahtiin. Tammikuussa yritys osti Tanskasta parinkymmenen henkilön sulautettuun elektroniikkaan ja ohjelmistoihin erikoistuneen TekPartnerin, toukokuussa teknisen dokumentoinnin mark F.I.T. Fahrzeug Ingenieurtechnikin Saksasta ja kesäkuussa Skyrise.tech-yrityksen Puolasta, joka on erikoistunut pilvipalveluihin ja sovellusohjelmointiin.

Lisää: Etteplania käsitelleet uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuva: Shutterstock