5G-verkko laajenee nopeasti – oman paikkakuntasi tilanne?

Uusia 5G-tukiasemia viritellään eri puolilla Suomea kasvavasti. Uusimpana DNA kertoo 5G-verkkonsa kattavan jo puolet suomalaisista, Elisan luku oli kuukausi sitten yli 60 ja Telian kesäkuussa 47 prosenttia sekä isommissa kaupungeissa 80 prosenttia. Paikkakuntia on kaikilla koossa jo 100-120, joka on selvästi enemmän kuin Telialla Ruotsissa tai Norjassa.

5G-verkkoa rakennetaan kattavasti ympäri Suomea, DNA:lla juuri nyt etenkin pääkaupunkiseudun sekä Lahden, Porin, Porvoon, Seinäjoen, Tampereen, Turun ja Vaasan alueilla. Tuoreimmat alueet ovat Aura, Ikaalinen, Kirkkonummi, Pertunmaa, Vesilahti ja Äänekoski.

Kuva: Telia

Aluelaajennusten ja parantuneen 5G-laitevalikoiman myötä 5G-palveluiden suosio on operaattoreiden mukaan edelleen selvässä kasvussa.  DNA kertoo seuraavansa mobiiliverkkonsa käyttömääriä ja kapasiteetin riittävyyttä sekä uudistavansa nykyverkkoa statistiikan perusteella.

DNA kertoo vaihtavansa vanhoja tukiasemia uusiin siellä, missä tarve lisänopeuksille tai -kapasiteetille on suurin. Samalla Uuden myös 4G-nopeudet ja -käyttökokemus paranevat.

Myös Elisan 5G-verkkoa on laajennettu kesän aikana runsaasti. Syyskuun alussa kattavuus oli jo yli 60 prosentttia suomalaisista. Viimeisimpänä Elisan 5G-verkko toimii Vimpelissä, Mänttä-Vilppulassa ja Uudessakaupungissa. Elisan 5G-verkkoa toimii 117 ja DNA:n 114 paikkakunnalla.

Telian Nokian kanssa rakentama 5G-verkko on jo 2,6 miljoonan saatavilla. 5G-väestöpeitto on noussut suurimmissa kaupungeissa jo 80 prosentin tasolle. Lisäksi 5G-verkon rakentamisvauhti kiihtyy koko ajan, kun rakentaminen on käynnistynyt DNA:n ja Telian yhteisverkon alueella Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Kolmivuotinen rakennusprojekti käynnistyi maaliskuussa ja on edennyt nopeasti.  Yhteisverkko avaa tämän vuoden aikana uusia tukiasemia vielä laajasti Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa. Lisäksi verkko on laajentumassa Pieksämäen, Oulun ja Kuopion alueille.

5G-verkkoa rakennetaan eri maissa hieman eri vaiheissa. Esimerkiksi Telia kertoi kesäkuussa Norjan 5G-kattavuutensa olevan vasta 25 prosenttia ja Ruotsissakin 5G:tä tarjotaan vasta 22 kaupungissa. Virossa Telia on maan ainoa 5G-toimija.

Kuvat: DNA ja Telia.

Lisää. DNA:n 5G-kattavuuskartta* (LINKKI), Elisan (LINKKI, kartta ja LINKKI2, lista) ja Telian 5G-kartta (LINKKI).

*Kartan päivittymisessä on viivettä, minkä vuoksi uusimmat tukiasemapäivitykset eivät ehkä vielä näy.

Kuva: DNA