F-Securen Hyppöseltä kyberturvallisuuskirja

F-Securen tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen on koonnut uuteen Internet-kirjaansa tietoja mitä jokaisen meistä tulee tietää internetin uhkista ja mahdollisuuksista IoT-ajan kynnyksellä. Samalla hän kertoo myös omasta matkastaan tietoturvan parissa.

Internet-vallankumous on Mikko Hyppösen mukaan vasta alussa, ja teknologia tulee lähiaikoina mahdollistamaan uskomattomalta tuntuvia asioita. Netti tuo hänen mukaansa meille merkittäviä hyötyjä, mutta samalla kylmääviä riskejä.

Suomalaisen tietoturvayritys F-Securen tutkimusjohtajana työskentelevä  Hyppönen on perehtynyt 30-vuotisella urallaan myös internetin pimeään puoleen: nettirikollisuuteen, tietoturva-aukkoihin, kohtalokkaisiin ohjelmointivirheisiin ja vakoiluun.

Netin merkitystä avaavien esimerkkien ohella Hyppönen kertoo kirjassaan omasta matkastaan Commodore 64:lla ohjelmoineesta teinistä yhdeksi maailman johtavista tietoturva-asiantuntijoista.

Hyppönen on toiminut F-Securen lisäksi useissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä, kirjoittanut New York Timesiin ja Wirediin ja luennoinut Oxfordin, Stanfordin ja Cambridgen yliopistoissa.

Pelkästään Hyppösen uuden ajan TED-puheen on nähnyt yli kaksi miljoonaa ihmistä ja se on käännetty 40 eri kielelle.

Kirjasta on tarjolla 288 sivun painetun kirjan lisäksi lukulaitteiden e-kirjaversio ja MP3-pohjainen äänikirja. Kustantaja on WSOY ja kirjan painetun version EAN-koodi on 9789510464410.

Lisää: Internet-kirjan tiedot (LINKKI) ja aiemmat kirjauutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Kuvat: WSOY/Veikko Somerpuro ja kansi Maria Ahonen.