Eikö suomalaiset startup-yritykset kiinnosta?

Suomesta sijoitetaan entistä enemmän ulkomaisiin yrityksiin, kertoo alan sijoittajayhdistys Pääomasijoittajat ry:n  raportti. Kehitys kertoo alan kansainvälisyyden kasvusta, mutta samalla voidaan  kysyä, eikö Suomessa ole tarpeeksi kiinnostavia startup-yrityksiä sijoitettavaksi?

Suomalaista venture capital -rahoitusta ohjautuu aiempaa enemmän ulkomaisiin yrityksiin. Viime vuonna kotimaiset venture capital -sijoittajat sijoittivat 274 miljoonaa euroa startupeihin ja aikaisen vaiheen kasvuyrityksiin, mutta siitä jo 51 miljoonaa euroa sijoitettiin ulkomaisiin yrityksiin.

Suomen ulkopuolelle tehtävien sijoitusten määrä on viime vuosina kasvanut.  Sijoituksia tehdään monille eri aloille, ylivoimaisesti eniten rahoitusta keräävät ICT-alan yritykset.  Sijoittajat osallistuvat erityisesti siemenvaiheen sijoituskierroksiin, jotka keräävät noin puolet kaikista tehdyistä kansainvälisistä sijoituksista

Suomalaisista VC-sijoittajista kansainvälisesti aktiivisimmat 13 sijoittajaa ovat tehneet yhteensä 146 sijoitusta ulkomaisiin startupeihin ja aikaisen vaiheen kasvuyrityksiin. Aktiivisin on raportinmukaan Inventure, joka  on sijoittanut 29 ulkomaiseen yritykseen, mikä on 16 prosenttia kaikista suomalaisten VC-sijoittajien tekemistä kansainvälisistä sijoituksista.

Eniten sijoituksia on tehty Ruotsiin, sekä kappale- että euromääräisesti tarkasteltuna. Ruotsin lisäksi suomalaiset venture capital sijoittajat ovat sijoittaneet muun muassa yhdysvaltalaisiin, isobritannialaisiin ja saksalaisiin yrityksiin.

Laajenevien verkostojen ansioista suomalaisilla sijoittajilla on alan järjestön mukaan tutkassaan aiempaa suurempi joukko lupaavia yrityksiä. Lisäksi kotimaisten ja kansainvälisten sijoittajien yhteistyö tuo  Suomeen sekä kansainvälisiä sijoituksia että eri alojen huippuosaajia.

”Kansainvälistyminen on edellytys sille, että rahoitusekosysteemimme säilyy kilpailukykyisenä ja kehittyy. On ollut valtavan hienoa huomata, että koronavuodet eivät suinkaan vähentäneet suomalaisten rahastojen kansainvälisiä sijoituksia, vaan pikemmin päinvastoin”, arvioi Pia Santavirta, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja.

Suomalaisia sijoittajia kiinnostavat uuden raportin mukaan samat toimialat kotimaassa ja ulkomailla. Ylivoimaisesti eniten sijoituksia on mennyt tarkastelujakson aikana ICT-alan yrityksiin. Sen lisäksi suomalaiset VC-sijoittajat ovat kiinnostuneet sekä kuluttajille että yrityksille tarkoitetuista tuotteista ja palveluista, bioteknologiasta ja terveydenhuollosta.

Raportissa tarkastellaan suomalaisten VC-sijoittajien tekemiä sijoituksia vuodesta 2013 kevääseen 2021 asti. Tarkastelujakson aikana yhteensä 30 suomalaista VC-rahastoa on tehnyt sijoituksia ulkomaille. Sijoituksia on tehty yhteensä 184 ulkomaiseen startupiin, jotka sijaitsevat 21 eri maassa.

Lisää: Raportti: Suomalaisten venture capital -sijoittajien kansainväliset sijoitukset (LINKKI, pdf)

Kuvituskuva: Shutterstock