Eikö suomalaiset startup-yritykset kiinnosta?

Suomesta sijoitetaan entistä enemmän ulkomaisiin yrityksiin, kertoo alan sijoittajayhdistys Pääomasijoittajat ry:n  raportti. Kehitys kertoo alan kansainvälisyyden kasvusta, mutta samalla voidaan  kysyä, eikö Suomessa ole tarpeeksi kiinnostavia startup-yrityksiä sijoitettavaksi?

Suomalainen kieliteknologia kääntyy vaikka puhelimessa

Helsinkiläinen ohjelmistoyritys Inscripta on kerännyt lisää rahoitusta puheentunnistusteknologiansa sekä loppuratkaisuidensa jatkokehitykseen.  Yritys tuottaa puheratkaisuja erityisestiterveydenhuoltoon, puhelinpalvelu- ja tietoliikennealan asiakkaille.

IoT-kehitykseen miljoona euroa siemenrahaa

Tamperelainen Treon on saanut miljoonan euron siemenrahoituksen teollisen internetin laitteisto- ja ohjelmistokehityksen voimistamiseen. Aiemmat älypuhelinkehittäjät ovat siirtyneet rahoittajien mukaan onnistuneesti teollisen internetin laitteisto- ja ohjelmistokehittäjiksi.

Oululainen IoT-yritys sai lisää rahaa vientiin

Oululainen IoT-tekniikkaan keskittynyt Haltian vie päätökseen 4,5 miljoonan euron rahoituskierroksen Slushissa vauhdittaakseen IoT-alustaansa pohjautuvien digitalisaatioratkaisujen vientiä kansainvälisille markkinoille. Yritys on kasvanut tänä vuonna voimakkaasti juuri vientimarkkinoilla.