Pelkkä sähköpyörän akkukin kelpaa voroille

Sähköpyöriin ja -potkulautoihin kohdistuvat vahingot ja varkaudet yleistyvät vakuutusyhtiö Ifin mukaan vauhdilla. Kokonaisen pyörän lisäksi pelkkä akkukin yksinään kelpaa vorolle, joten siitä kannattaa erikseen huolehtia. Myös akkujen käsittelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Sähköpyörien suosio näyttää kiihtyvän entisestään, sillä niitä on vakuutettu tänä vuonna jo 40 prosenttia enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä, kerto Ifi omiin tilastoihin perustuen.

Samalla myös niiden varkauden ovat kasvaneet. Viime vuonna sähköpyöriin kohdistuneet varkaudet lisääntyivät jo Ifissä 55 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.  Sähköpyörää ja -potkulautaa on hyvä säilyttää aina mahdollisuuksien mukaan sisätiloissa. Häkkivarastossa arvokkaampaa omaisuutta ei tule jättää esille.

Lisäksi pyörän akku kannattaa napata mukaan aina kun se on mahdollista, sillä silloin pyörä ei ole varkaalle niin houkutteleva. Sähköpyörä varastetaan edelleen useammin akkuineen, mutta myös pelkkiä akkuja on lähtenyt Ifin tilastojen mukaan vorojen matkaan.

’’Varkaus on aina ikävä yllätys, joka voi vaikeuttaa arkea. Esimerkiksi hieman vanhemman malliseen sähköpyörään sopivaa akkua saattaa olla haastavaa löytää varastetun tilalle kovin nopeasti, jolloin pyörä saattaa olla pitkään hyödytön’’, kertoo Ifin omaisuusvakuuttamisen tuotepäällikkö Henrik Rantanen.

Talviolosuhteissa ajaessa kannattaa huomioida, että sähköpyörän akku ei saisi saada iskuja, sillä kolhu voi tehdä hallaa akun sisäosille ja aiheuttaa ladattaessa pahimmillaan palovaaran. Akkua tulisi aina säilyttää ja ladata lämpimässä sisätilassa. Lataus on turvallista, kun sen tekee valvottuna sekä käyttää ehjää, tuotteelle tarkoitettua laturia.

’’Sähköpyörän ja -potkulaudan kohdalla on hyvä muistaa pääsääntö, että akkua ei saa ladata taloyhtiön pyörävarastossa. Lataus on turvallisinta, kun sen tekee valvotuissa oloissa eli käytännössä asunnon sisätiloissa, mutta ei yöllä nukkuessa’’, sanoo Rantanen. Lisäksi loppuun käytetty sähköpyörän akku kuuluu kierrätyksen piiriin.

Kuvituskuva: Helkaman sähköpyörä irrotettavalla akulla.