Teslan omistajan raketti vie avaruuteen suomalaisosaamista

Aalto-yliopistossa on allekirjoitettu sopimus uuden Foresail-1-piensatelliitin laukaisusta Teslan omistajan Elon Muskin  SpaceX-yhtiön Falcon 9 -raketilla loppukeväästä 2022.  Mukana on myös runsaasti suomalaista avaruuden mittaus- ja muuta teknologiaosaamista eri tutkimusryhmiltä.

Uusi Foresail-1-satelliitti on rakennettu osana Suomen Akatemian rahoittamaa Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikköä. Yksikköä johtaa Helsingin yliopisto ja mukana ovat myös Aalto-yliopisto, Turun yliopisto ja Ilmatieteen laitos.

Huippuyksikkö tutkii avaruuden olosuhteita ja kehittää tutkimuksen pohjalta entistä kestävämpiä satelliitteja, jotka eivät muutu avaruusromuksi Maan kiertoradoille. Siksi uusi nanosatelliitti kantaa avaruuteen kahta huippuyksikön kehittämää tieteellistä instrumenttia: lähiavaruuden säteily-ympäristöä tutkivaa PATE-hiukkasteleskooppia (aloituskuvassa)  sekä uutta  radaltapoistotekniikan mahdollistavaa plasmajarrua.

Plasmajarru. Kuva: Ilmatieteen laitos / Petri Toivanen
Havainnekuva Foresail-1-nanosatelliitista.

Turun yliopiston PATE-hiukkasteleskooppi selvittää lennolla avaruuden säteilyä ja tavoitteena on nostaa avaruuden säteily-ympäristön ymmärrys uudelle tasolle.  Mittaustieto auttaa kehittämään nanosatelliitteja, jotka kestävät avaruuden säteilyä entistä paremmin ja toimivat avaruudessa pidempään.

Ilmatieteen laitos on kehittänyt puolestaan satelliittiin plasmajarrun (kuvassa vasemmalla), jonka avulla satelliitti voidaan ohjata ilmakehään jopa kahdessa kuukaudessa. Sen avulla voidaan myös madaltaa satelliitin rataa haluttu määrä uudella tavalla.

Ilmatieteen laitoksen plasmajarrua on testattu jo kerran vuonna 2017 laukaistussa Aalto-1-opiskelijasatelliitissa, mutta nyt sen toimintaa on kehitetty entistä varmemmaksi.

Aloituskuva:  Turun yliopistossa kehitetty PATE-hiukkasteleskooppi on Foresail-1-satelliitin päähyötykuorma. Kuva: Turun yliopisto / Arttu Punkkinen