Niinistö palkitsi kasvuyrityksiä – tässä myös aiemmin palkitut

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt tämän vuoden kansainvälistymispalkinnot logistiikan hallintaohjelmistoja kehittävä Relex Solutionsille ja betonirakentamisen kiinnitysosia valmistavalle Peikko Oy:lle. Uuden investoijapalkinnon sai lääkeyhtiö Bayer ja yhteisöpalkinnon Helsingissä toimiva startup-kampus Maria 01. Mukana myös aiemmin palkitut.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille tai yhteisöille. Palkinto tunnettiin aiemmin tasavallan presidentin vientipalkintona vuoteen 1998 asti.

Nykyisin tasavallan presidentin antaman palkinnon arvioinnissa painotetaan kansainvälisen menestyksen lisäksi toiminnan eettisyyttä, vaikutuksia suomalaisen osaamisen ja työllisyyden kehittymiseen sekä ulkomaisiin investointeihin ja Suomen innovaatioympäristön tunnetuksi tekemiseen.

Tänä vuonna palkintoihin tuotiin myös uusi ehdokaskategoria, ”Pitkäaikainen investoija”, jolla haluttiin Team Finland -verkoston puheenjohtaja, työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Ilona Lundströmin mukaan antaa tunnustusta Suomessa toimivalle ulkomaisomisteiselle yritykselle, joka on omalla toiminnallaan luonut taloudellista arvoa Suomelle esimerkiksi uusien työpaikkojen, investoitujen eurojen ja innovaatioiden muodossa, toteaa

Tämän vuoden yhteisöpalkinnon sai lisäksi Helsingin Kampissa, entisen Marian sairaalan alueella sijaitseva Maria01, joka on lyhyessä ajassa noussut Pohjoismaiden johtavaksi startup-kampukseksi. Sen toimintaa ohjaa voittoa tavoittelematon Startup Maria Oy, jonka omistavat Helsingin kaupunki, Startup-säätiö sr. ja Helsingin Uusyrityskeskus ry.

Ehdotukset palkittavista yrityksistä ja yhteisöstä tekivät Team Finland -verkoston toimijat, kuten Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja ulkoministeriö. Myös elinkeinoelämän järjestöt antoivat ehdotuksia palkittavista.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkitut 1999-2021

2021

  • Relex Solution Oyj
  • Peikko Oyj
  • Bayer
  • Maria 01

2020

  • Supermetrics Oy
  • Harvia Oyj
  • Lojer Group Oy

2019

  • Keitele Forest Oy
  • Smartly.io Solutions
  • Cursor Oy

2018

  • M-Files
  • Icare Finland Oy
  • Kasvu Open

2017

  • Ponsse
  • iLOQ
  • Framery
  • FiBAN

2016

  • BlueFors Cryogenics
  • OptoFidelity
  • Rovaniemen kaupunki ja Visit Rovaniemi

2015

  • Slush
  • Vahterus
  • Serres

2013

  • Supercell
  • Vexve
  • Ledil

2012

  • Blancco
  • L-Fashion Group
  • Rovio

2011

  • Beneq Oy
  • Normet Group Oy
  • Suomen peliklusteri

2010

  • Golla Oy
  • Music Export Finland
  • The Switch

2009

  • Tekla Oyj
  • REACHLaw Oy
  • Muxlim Lifestyle Community

 

2008

  • Avant Tecno Oy
  • Napa-yhtiöt
  • Sunit Oy

 

2007

  • Etteplan Oyj
  • Proventia Emission Control Oy
  • Mobile Monday -tapahtumakonsepti-yhteisö

2006

  • ALMACO Group Oy
  • Detection Technology Oy
  • Movial Oy

2005

  • Nokian Capacitors Oy
  • Mantsinen Group Ltd Oy
  • Nunnalahden Uuni Oy

 

2004

  • Eltel Networks Corporation
  • Lamor Corporation
  • CCC Group

2003

  • BasWare Oyj
  • Glassrobots Oy
  • Ponsse Oyj

2002

  • Jutel Oy
  • Nordic ID
  • Savcor Group Ltd Oy

2001

  • Finex Oy
  • Junttan Oy
  • NetHawk Oy

 

2000

  • Comptel Oyj
  • Elektrobit Oy
  • Oy Karelia Parketti Ltd

1999

  • Deltamarin Oy
  • Honkarakenne Oyj
  • Nokia Oyj / teleklusteri

 

Tasavallan presidentin vientipalkinto 1967-1998

1998

  • Marioff Oy
  • Salmi-Vetoketju Oy
  • Vaasa Group -yhtiöt

1997

  • Data Fellows Oy
  • Janita Oy
  • Nokia Renkaat Oy

1996

  • Oy Medix Biochemica Ab
  • Okmetic Oy
  • Tellabs Oy

1995

  • Planar International Oy
  • Teknoware Oy
  • Veisto-Rakenne Rautio Oy

1994

  • Genelec Oy
  • Kemira Metalkat Oy
  • Lappset Group Oy

1993

  • Benefon Oy
  • Helprint Oy
  • Wärtsilä Diesel Oy

1992

  • Lokomo Oy
  • Pemamek Oy
  • K.A. Weiste Oy

1991

  • Ahlström Oy Pumpputeollisuus
  • Polar Electro Oy
  • Samesor Oy

1990

  • Autorobot Finland Ky
  • Oy Lival Ab
  • Tecnomen Oy

1989

  • Oy Beamex Ab
  • Datex Instrumentarium Oy
  • Suomen Xyrofin Oy

1988

  • Orion-yhtymä Oy Diagnostica
  • Piretta-P.T.A. Oy
  • Rammer Oy

1987

  • Halton Oy
  • Valmet Paperikoneet Oy
  • Wihuri Oy Wipak

1986

  • Fiskars Oy Ab Saksitehdas
  • Muurame Oy
  • Nokia-Mobira Oy

1985

  • Larox Oy
  • Mirka Oy Keppo Ab
  • Yhtyneet Paperitehtaat Oy Raflatac

1984

  • Planmeca Oy
  • Oy Santasalo-Sohlberg Ab
  • Tunturipyörä Oy

1983

  • Kone-Jyrä Oy
  • J W Suominen
  • Tamglass Oy

1982

  • A Ahlström Oy Iittalan lasit
  • Helvar Oy
  • Kemira Oy Vuorikemia

1980

  • Hämeen Kenkätehdas Oy
  • Lillbackan Konepaja
  • Metsäliiton Teollisuus

1979

  • Lapponia Jewelry Oy
  • Nautor/Oy Wilh. Schauman Ab
  • Tamrock/Oy Tampella Ab

1978

  • S Lagerholm Oy
  • Turkistuottajat Oy
  • Visko Oy

1977

  • Finn-Karelia Virke Oy
  • Messin Oy
  • Yleinen Insinööritsto YIT

1976

  • Evox Oy
  • Exel Oy
  • Outokumpu Oy

1975

  • Karhu-Titan Oy
  • Koltek Oy
  • Turo Oy

1974

  • Tuomo Halonen Oy
  • Marimekko Oy
  • Neles Oy

1973

  • Palomex Oy
  • Veneveistämö Pentti Siltala
  • Valon Kone Oy

1972

  • Printal Oy
  • Salora Oy
  • Suunto Oy

 

1971

  • Kupittaan Kulta Oy
  • Oy Navire Ab
  • Norlyn Oy

 

1970

  • Oy Wärtsilä Ab
  • V Luhtanen Oy
  • Oy MK-tuote Ab

1969

  • Kone Oy
  • Lassila & Tikanoja Oy
  • Rapala Oy

1968

  • Finlayson-Forssa
  • Kemppi Oy
  • Vaisala Oy

1967

  • Asko Oy
  • Inst. tsto Jaakko Pöyry & Co
  • J Marttiinin Puukkotehdas

Lisää: Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkitut 2021 (LINKKI) ja aiempien vuosien palkittuja käsitelleet uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Kuvituskuva: Tasavallan presidentin palkinto 2020