Suomalaiset digiaktivoijat yhteen

Yrityshenkisiä digipajoja ja yhteiskehittämistä tarjoava Industryhackin liiketoiminta on siirtymässä espoolaiselle konsulttiyritys Spinverselle. Industryhack on järjestänyt asiakkailleen jo 80 haastekilpailua, joihin on osallistunut jo yli 500 kasvuyritystä.

Liiketoimintakaupan myötä Spinverse voi tarjota asiakkailleen tuotteistettuja palveluita ekosysteemien johtamiseen sekä entistä enemmän liiketoimintamahdollisuuksia kasvuyritysten verkostolle.

Eturivissä vas. Laura Koponen (Spinversen CEO) ja Petri Vilén (Industryhack) Takarivissä vas. Mikael Hautala ja Aino Heiska (Industryhack), Pekka Koponen (Spinversen perustaja) ja Ville Riikkala (Industryhack).

’’Olemme seuranneet Industryhackin tarinaa ja pioneerityötä usean vuoden ajan. Siksi olemme todella innoissamme saadessamme Industryhackin brändin ja avainhenkilöt vahvistamaan palveluitamme’’, toteaa  Spinversen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Pekka Koponen.

Industryhack on vuonna 2015 Petri Vilénin, Mikael Hautalan ja Ville Riikkalan perustama yhteiskehittämisen menetelmiin erikoistunut asiantuntijayritys.

Industryhackin asiakkaita ovat olleet muun muassa Ponsse, YIT, Konecranes, Kone ja Fortum. Yrityksen toiminta on palkittu muun muassa Teknologiapalkinnolla ja Vuoden Palvelutekona.

Kasvuyritystapahtuma Slushin johtoryhmässäkin toiminut Industryhackin Petri Vilén siirtyy liiketoimintakaupan myötä Spinverselle luovaksi johtajaksi.  Myös muut Industryhackin avainhenkilöt jatkavat Spinversen palveluksessa ja neuvonantajina.

Spinverse on espoolainen yrityslähtöisten tuotekehityshankkeiden ja ekosysteemien kokoaja, jolla on toimistot Suomen lisäksi Ruotsissa ja Saksassa.

Viime vuonna Spinverse teki 7,1 miljoonan euron liikevaihdon ja noin miljoonan euron liiketuloksen. Yrityksen on tavoitteenaan tuplata liikevaihtonsa vuoteen 2024 mennessä sekä orgaanisella kasvulla että yritysostoina.