Verkkolaitteita voi ostaa myös käytettynä

Kännyköitä ja mikroja on voinut ostaa käytettynä ja kunnostettuina jo pitkään, mutta laajemmin käytettyjä verkkolaitteita on ollut laajemmin tarjolla. Siihen aikoo tuoda muutoksen it-talo Dustin, joka ilmoittaa aloittavansa yhteistyön Ciscon kanssa käytettyjen verkkolaitteiden jälkikaupassa kaikissa Pohjoismaissa.

Suomalainen fotoniikkavalmistaja myytiin

Suomessa sopimusvalmistusta harjoittava Bevenic ostaa Leppävirralla fotoniikkaa valmistavan Oplatekin osakekannan. Yhtiö on myös ainoa kaupallinen toimija Suomessa, jolla on kyky valmistaa valokuitua teollisuusmittakaavassa.

Komponenttipula rajoitti kasvua – piiripula jatkuu 2022

Elektroniikan puolijohteiden jakelukauppa nousi Euroopassa viime vuonna 39,4 prosenttia 2,616 miljardiin euroon. Kasvu olisi voinut olla suurempaakin, mutta piiripula leikkasi osan kasvusta.  Pula piireistä jatkuu jakelijoiden DMASS-järjestön mukaan edelleen myös kuluvana vuonna.

Suomalaiset digiaktivoijat yhteen

Yrityshenkisiä digipajoja ja yhteiskehittämistä tarjoava Industryhackin liiketoiminta on siirtymässä espoolaiselle konsulttiyritys Spinverselle. Industryhack on järjestänyt asiakkailleen jo 80 haastekilpailua, joihin on osallistunut jo yli 500 kasvuyritystä.

Teleoperaattori osti 100 antennimastoa lisää

Televisio- ja televerkkoja operoiva Digita ostaa valtion pääosin omistamalta Cinialta yrityksen mastoliiketoiminnan. Kaupan myötä Digitalle siirtyy noin 100 tietoliikennemastoa nykyisten koko maan kattavan yleisradio- ja teleantenniverkoston lisäksi.

Verkkokauppoja perustetaan ennätystahtia

Korona-viruksen sysäämänä verkkokaupan kasvulle ei näy loppua. Myös aikaisemmin verkkokauppaan siirtymistä harkinneet yritykset ovat nyt heränneet horroksesta. Verkkokauppaa käydään nyt matkalippujen ja tietokoneiden lisäksi myös päivittäistuotteissa. Vähittäiskaupan yritykset ovat nyt kovassa paineessa ja tämä on selkeästi sysännyt isot massat perustamaan verkkokauppoja.  Suomalaisen nettikaupparakenteita tarjoavan MyCashflow’n liiketoimintajohtaja Pekka Juntunen kertoo kovista kasvuluvuista alalla. Muutoksia myös asenteissa….

DNA norjalaistui nopeasti

Norjalainen Telenor aloitti elokuussa pakollisen julkisen käteisostotarjouksen ostaakseen kaikki DNA osakkeet, jotka eivät ole olleet vielä kaupan. Yritys sai haalittua osakkeita nopeaan tahtiin ja omistus jo  94,36 prosenttia osakekannasta.

Efore luopuu telecom-teholähteistä – uusi nimi jatkoon

Suomesta pääosin maailmalle siirtynyt Efore myy telekommunikaatioalueen teholähdeliiketoimintansa kiinalaiselle Kexin Communication Technologiesille. Kaupan jälkeen yritys keskittyy teollisuuden tehoelektroniikkaan uudella nimellä, sillä kauppa sisältää Eforen brändin ja nimen.